Loppurutistus

Joulu selätetty, ja huomenna juhlistetaan jo uutta vuotta. Kesän lusmuilujen seurauksena reissuhaasteessa piti vetäistä hieman loppukiriä. Jouluviikko alkoi reissulla numero yhdeksän. Taisin olla ensimmäistä kertaa liikkeellä Tukholmassa joulun aikaan. Posket nauramisesta kipeinä, mahat syömisestä pinkeinä ja kädet ostoskassien kantamisesta hellinä. Täydellinen rentoutuminen ennen seuraavia matkakohteita.

Seuraavaksi ajettiin moikkaamaan minun vanhempiani Jyväskylään. Olen toki vieraillut kaupungissa tänä vuonna useammankin kerran, joten olkoon kaikki ne vierailut tämän vuoden reissu numero 10. Sateinen ja ankea kaupunki ei tällä kertaa ihan parastaan tarjonnut. Onneksi sauna, isin tekemä ruoka ja läheisten seura pelastivat tunnelman. Muutama kaupunkivinkki minulla olisi kuitenkin tarjota. Vierailuajankohtana toimii ehdottomasti parhaiten kesä. Budjetin salliessa suosittelen majoittumiseen hotelli Yöpuuta. Boutique-tyylinen majoitusliike sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, ja siitä on kätevä ampaista eri suuntiin. Hotellin yhteydessä on myös loistava ravintola Pöllöwaari, jonka viinipihalla on kiva istua kesäiltaa. Oivaa ajanvietettä tarjoaa esimerkiksi Toivolan vanha piha tai suppailu Jyväsjärvellä. 

Seuraavaksi lähdettiin metsästämään talven ihmemaata, ja se löytyikin joululoman viimeiseltä etapilta Joensuusta (reissu numero yksitoista). Toisen puoliskon vanhemmilla vietettiin muutama melkoisen rauhantäyteinen päivä. Koska oma jouluilo on vuosien saatossa kadonnut jonnekin kaukaisuuteen, on lasten aitoa onnea jokaisesta paketista ihan mahtavaa seurata. Ehkä ensi vuonna sitten taas jossain lämpimässä. Surakan brunssille olen Joensuun vierailuilla halunnut jo pidemmän aikaa, mutta tälläkin kertaa se jäi jouluhulinoiden vuoksi välistä. Huomasin myös, että kyseinen paikka on alkanut järjestää viinitastingejä. Voi nam! Olkoon tämä ainakin ensi vuoden bucketlistillä.

Huomenna luvassa vuoden viimeinen matka. Hotellin pehmeät lakanat täältä tullaan!

2015-12-22_02.04.55_1.jpg

Kulttuuri Matkat

Treffeillä

Lomailu kotikaupungissa jatkukoon treffeillä Treffipubissa hyvän ystävän kanssa. Olen vakaasti harkinnut hankkivani jo kantiskortin kyseiseen lafkaan. Kolmas vierailu muutaman kuukauden sisään. Ollaan testattu nyt katuruokabrunssi, illallinen ja lounas. Melkoisen kattava vertailupohja on jo kerennyt muodostua. Eikä poistua ole tarvinnut kertaakaan pettyneenä. Ainoa miinus on viikonloppuiltojen hurja väenpaljous. Kiireessä henkilökunnallakin on huumorintaju melkoisella koetuksella. Tällä kerralla päästiin vihdoinkin sen kuuluisan hampurilaisen kimppuun, ja kyllä se tälläkin suosikkilistalla meni kirkkaasti kärkeen. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee, sillä vaikka Naughty Brgr:ssa raaka-aineet olivat jopa vielä astetta parempia, ei Treffiburgerista puuttunut mausteita. Minun tämänhetkinen top 3:ni on siis seuraava: 1.Treffipub 2.Naughty Brgr 3.Friends & Brgrs. Ja kuinkas ollakaan vertailuburgereita on pian luvassa lisää.

burgeri.jpg

Koti Ruoka ja juoma