Kun mennään, niin mennään sitten täysillä. Tämä tuli taas todistettua, kun alettiin suunnitella ensimmäistä pitkää vaellusreittiä. Kevyeksi aloitukseksi valikoitui tietysti se raskain – Kolin kansallispuistossa kulkeva Herajärven kierros. En suostunut kelpuuttamaan mitään muuta. Aikaa kierrokseen oli noin puolitoista päivää, joten eteläisestä ja pohjoisesta reitistä piti tällä kertaa valita vain toinen. Loistava lopetus kesälomalle hankkia perusteellinen lihasjumi. 

Päädyttiin kiertämään pohjoisempi versio, jonka kokonaispituus on 35 kilometriä. Vinkkejä reitille kannattaa kysyä ehdottomasti aloituspaikasta Luontokeskus Ukosta. Sieltä saa esimerkiksi ajankohtaisen tiedon lähteiden juomakelpoisuudesta. Kierrettiin reitti vastapäivään, joten ensimmäisenä päästiin ihailemaan Mäkrävaaran maisemia, ja meidän osalta reitti päättyi Ryläyksen pysäköintipaikalle. Yksi 6 kilometrin etappi jäi kulkematta, koska herralla yksinkertaisesti loppui kunto hieman kesken, minun pitäessä sangen tarmokasta etappivauhtia. Mutta hätä ei ollut suuri, koska taksilla loppumatka autolle taittui hujauksessa. Eikä oltu kuulemma todellakaan ensimmäiset eikä viimeiset taksillamatkaajat. Olisin kovasti halunnut päättää kierroksen hotelliyöhön, ja päästä taas lillumaan Kolin upeaan Relax Spahan, mutta se jäi nyt odottamaan seuraavaa kertaa. Ja miksei sinne matkattaisi vielä kolmannenkin kerran tänä vuonna.

Vaikka reitti hurjan raskas olikin, tarjosi varsinkin itäinen puoli todella upeita maisemia vaaroineen. Läntinen puoli taas on suurimmalta osalta pelkkää metsikköä, joten ylämäki alamäki yhdistelmiin tarvittiin kyllä jo rutkasti tahdonvoimaa. Pelkäsin hieman ennakkoon, miten ensimmäinen yö koiran kanssa teltassa sujuu ja kuinka ruuhkaista telttapaikoilla mahtaa olla. Huoli oli kuitenkin täysin turhaa, sillä Lakkalaan saavuttaessa oli telttailijoita meidän lisäksi vain yksi retkikunta, ja päivän riennoista uupunut karvakamu nukahti silmänräpäyksessä. Suosittelen upeaa reittiä lämpimästi. Ei Kolin maisemia turhaan kehuta yhdeksi upeimmista. Hyvää peruskuntoa se toki vaatii jo senkin puolesta, että etäisyydet sallituille telttailupaikoille ovat melkoiset nousuineen ja laskuineen.

Muutama huomauttamisen aihekin löytyi. Meille sattui todella huonot sää, sillä vettä tuli molempina päivinä melkoisesti eikä katettuja suojapaikkoja ole juuri nimeksikään. Se ei juuri naurattanut siinä vaiheessa, kun saavut telttapaikalle kaatosateessa läpimärkänä ja väsyneenä. Eikä varsinkaan siinä vaiheessa, kun yksi teltan tukikepeistä katkeaa ensimmäisellä kunnon käyttökerralla. Onneksi on korjaussetti keksitty. Toki matkassa oli hyvät sadevaatteet, mutta ei nekään loputtomasti suojaa, kun vettä kaadetaan ämpärikaupalla niskaan. Varrettomat vaelluskengät olivat rankkasateen jälkeen erittäin huono valinta, sillä mutaa oli melkoisesti ja paikoitellen sinne upposi nilkkaa myöten. Pitkoksia oli vain paikoittellen. Myöskään nuotiopaikat eivät olleet Ryläyksen kotaa lukuunottamatta katettuja, joten oma retkikeitin ehdottomasti mukaan. Juomakelpoista vettä löytyy ainostaan Luontokeskus Ukosta sekä Kiviniemestä, joten tämäkin kannattaa huomioida. Purojen ja lähteiden vedet suositellaan keittämään ensin. Ja noinkin hiostavassa ilmassa sitä vettä kyllä kului melkoisesti eikä matka olisi edennyt mihinkään, jos jatkuvasti olisi tarvinnut keitellä lisää juomavettä. Tankattiin siis omat juomavedet aina mukaan, mutta se vei taas melkoisen tilan rinkasta ja toi myös rutkasti lisäpainoa. Ilman kunnon retkikarttaa en myöskään matkaan lähtisi, sillä muutamissa risteyksissä sitä kyllä tarvittiin, vaikka reitti pääasiassa hyvin merkattu onkin. Vaikka muutama puute löytyikin, halajaisi mieli pian taas takaisin.