Pisaroita näkyvissä

Vielä on onneksi kesälomaa jäljellä. Ihan kahden kokonaisen viikon verran. Kun säätiedote alkaa näyttämään taas lähinnä sadepisaroilta, tiedän mihin haluan käyttää ainakin toisen niistä viikoista. On aika siirtyä selailemaan lentoja. Piti myös hieman huhuilla matkaseuraa. Äiti vastasi reippaasti reissuroope-tyttärensä kutsuun, ja lennot sekä hotelli Barcelonaan lokakuulle on nyt varattu. Jes! Hotellina toimii Acta Mimic, jonka ainakin sijaintinsa puolesta pitäisi palvella meitä oikein mainiosti. Ah lämpimät syysillat ja viinilasillinen kattoterassilla! Joko mennään? Ja jos jollain on iskeä hyviä kohdesalaisuuksia, niitä otetaan oikein mielellään vastaan.

bcnbrc1001_2_34.jpg

bcnbrc2009_2_34.jpg

Kuvat Tjäreborg

Kulttuuri Matkat

Kenkähylly

Elokuu on hiipinyt loppupuolelle aivan huomaamatta. Huippua, että kesä on vihdoin täällä. Melkoinen hulinakuukausi ollut töiden puolesta, mutta en valita. Mainitsen vain ohimennen, että 12 päivän työputkesta on onneksi jäljellä enää huominen. Olen niin punaviinilasilliseni ansainnut. Ja jos huomisillalla olen vielä tolpillani olisi tarkoitus suunnata tietenkin Teurastamon suuntaan.

Olen ahkeroinut myös kotona. On valmistunut jos jonkinlaista rästissä ollutta projektia. Ongelmakohdat on sijoitettu uusiin koteihin, ja tilalle on tullut enemmän omannäköistä. Vanhan kenkäkaapin muutettua uuteen osoitteeseen oli tilalle kehitettävä nopeasti uusi. Koska tori ei asiassa osannut tällä kertaa auttaa, oli turvauduttava omiin käsiin, maalipurkkiin ja pensseliin. Hieman vielä pohdin jääkö valmis tuote kokonaan valkoiseksi vai keksinkö siihen vielä jotain tehostetta. Pienellä rahalla kivaa ja hieman erilaista.

kenkahylly.jpg

Koti Sisustus DIY