Ihana perjantai! Ja ihana aurinkoinen Helsinki! Olinkin näköjään jo kerennyt unohtaa, miten ihanalta alkava viikonloppu työviikon jälkeen tuntuukaan. Lomalta takaisin arkeen palaaminen oli näköjään varsin raskasta.

Palataanpa aurinkoisen sään kunniaksi vielä viimeisen kerran Rodokselle. Viimeinen vierailukohteemme sijaitsi aivan Kolymbian kylän laitamilla. Myös sinne pääsi kätevästi bussilla suoraan hotellilta. Epta piges -seitsemän lähdettä. Itse lähteitten kanssa sai olla melko tarkkana. En todellakaan olisi erottanut niitä ilman numerokylttejä. Mutta muuten alue on huikaisevan kaunis, ja oiva vilvoittelupaikka kuumana päivänä.

Pieni patikointimatka läheiselle vesiputoukselle aloitetaan joko kahlaamalla tunnelin läpi tai patikoimalla mäen yli. Valitsimme tunnelin, vaikka kaikkia kolmea vaivaakin pienimuotoinen ahtaanpaikankammo. Tunneli on todella kapea ja pilkkopimeä. Parinsadan metrin matka kahlataan nilkkoihin asti ulottuvassa kylmässä vedessä. Puolivälin kieppeillä meinasi iskea tungoksessa pieni paniikki, mutta puhelimen valaistessa loppumatka sujui kuitenkin hyvin. Tunnelin suulta avautuu kaunis näkymä kirkasvetiselle joelle. Lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsee pieni pato, josta alas laskeva vesi muodostaa pienen vesiputouksen. Harmi, että joenpohja oli leväkasvuston peitossa. Muuten padolle olisi voinut mennä myös kahlamalla. Tykkäsin alueesta kovasti. Se toi ihanaa vaihtelua vehreydellään muuten niin karuun kreikkalaiseen maastoon.

Nyt on reissuhaasteen viides osuuskin loppuunkäsitelty. Täytyy hieman tsempata loppuvuosi, ettei tule kiire.

Koko alkuloman olin iltaisin nautiskellut punaviiniä parvekkeella ja ihaillut aivan vieressä kohoavaa Tsambika-vuorta. Millaisetkohan näkymät ylhäällä olisi, ja kuinkakohan korkea reunimmainen huippu on? Ja kappas siellähän kiipeää joku! Eipä tarvinnut kovin kauaa houkutella, kun koko sakki oli valmiina lenkkarit jalassa. Ehkä huikeinta oli kuitenkin, että 2-vuotias taaperomme tallusteli itse puoleen väliin vuorenrinnettä. Alaslaskeutujatkin kyselivät kummissaan, miten saimme lapsen sinne asti. Väsyn iskettyä loppumatka taittuikin sitten äidin kantorepussa kätevästi matkustaen. Ylöskipuaminen reippaalla tahdilla vie vain noin puolisen tuntia. Alastulo aavistuksen kauemmin, sillä irtokivia ja soraa on melko paljon. Itse huipun korkeudesta ei ole tietoa. Muutama hurjapää tuli alas vielä pimeän jo tultua. Hirvitti pelkästään seurata otsalampun valokeilan etenemistä. Ehdottomasti vaivan arvoinen reissu. Reitti on merkitty, ja ylhäältä on upeat näkymät Kolymbian kylään.