Juhannus

2015-06-20_10.47.03_1.jpg

Voihan sade! Eikö se kesä tule tänä vuonna ollenkaan? Mieli hinkui kovasti takaisin festarielämään, mutta sisällä viinilasi kädessä oli lopulta kivempi katsella sadepisaroita. Ja onnistuihan se grillaaminenkin tietty oikein näppärästi turvassa katoksen alla. Onneksi sadekin välillä taukosi ja aurinko pilkisti edes muutaman minuutin. Kesäsateessa on kuitenkin yksi hyväkin puoli – sateenjälkeinen raikas tuoksu ja syvä hiljaisuus. Ei lenkkeilijän lenkkeilijää missään. Siihen kun vielä yhdistää kauniisti kukkivat niityt on lenkkielämys taattu. Pieni villiyrttisaaliskin (nokkonen, kuusenkerkät, horsma) tuli säilömistä varten hankittua. Alkuperäinen syy metsässä samoilulle loisti harmittavasti poissaolollaan. Kuulin tosin huhua, että äidin pakkasesta saattaisi löytyä korvasieniaarre.

Vielä hieman yli viikko kesälomaan. Nyt ollaan jo voitonpuolella.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Burgerinmetsästys

Kun lauantain mahtava terassikeli tuntuu tänään vain hyvin kaukaiselta muistolta, on hyvä aika kirjoittaa pieni ylistys hampurilaisille. Ja koska vielä tänäänkin saattaa olla hieman kyseenalainen olo lukemattomien viinilasillisten jäljiltä, on ehdottomasti oikea hetki tutustua tuohon darramättöjen aateliaan. Jos nimittäin olet ennen luullut tietäväsi millainen on täydellinen hampurilainen, olet ollut totaalisen väärässä. Allekirjoittaneella on nimittäin aikamoinen määrä vertailuannoksia alla.

Helsinkiin keväällä rantautunut Friends & Brgrs on jokaisen hampurilaisfanin unelmapaikka. Simppeli pikaruokakonsepti astetta paremmilla raaka-aineilla. Ja kun tuoreen tomaatin vihaajalta kysytään oma-aloitteisesti kassalla: ”Tomaatilla vai ilman?”, olin jo myyty. Normaalisti saan happamia katseita osakseni tällä huikaisevan vaikealla pyynnölläni. Se nyt vaan pilaa minun osaltani koko makuelämyksen. Kuva ei tee millään muotoa oikeutta tällä hetkellä omalla listallani ykköspaikalla tiukasti majailevalle burgerille vaan on se maistettava ihan itse. Noista täydellisistä ranskalaisista puhumattakaan.

2015-06-13_05.31.28_4.jpg

Friends & Brgrs Mikonkatu 8 

Koti Ruoka ja juoma