Matto

Se tunne, kun menet kauppaan varta vasten etsimään jotain tiettyä juttua etkä palaakaan sieltä täysin tyhjin käsin takaisin. Whoot! Täysin ennenkuulumatonta. Ei tarvinnutkaan ihan Marokosta asti lähteä sopivaa mattoa hakemaan. Makuuhuoneen sisustus alkaa olla valmis. Raksi taas yhteen ruutuun kodin to do -listalla. Ei se näytäkään enää ihan niin loputtomalta. Iloisesti rallatellen karauttelen kotia kohti. Silmissä kiiluu jo lähestyvä viikonloppu, ja erityisesti perjantain vapaapäivä. Jee! 

p5200181.jpg

Koti Sisustus

Sunrise Avenue

Olipa huippua olla taas pitkästä aikaa keikalla. Viime vuonna koettu ahaa-elämys keikoilla käynnin mahtavuudesta on tänä vuonna jäänyt hieman paitsioon. Onneksi saatin mitä loistavin aloitus tämän vuoden musiikkiannille. Kyllä tarjosivat pojat melkoisen rokkielämyksen. Mahtavaa huomata, miten laajan ikäjakauman faneja on bändi itselleen kerennyt vuosien saatossa hankkimaan. Huikean rokkispektaakkelin erityiskiitos menee minun osaltani ehdottomasti valosuunnittelutiimille. Mielettömän upea toteutus. Enkä voi kieltää etteikö mies, kitara ja SE ääni -yhdistelmä olisi myös aiheuttanut välillä melkosia onnenväreitä. Niin siistiä olla osa jotain bändille noinkin tärkeää tapahtumaa. Vapiskaa maailmantähdet kyllä Suomessakin osataan!

2015-05-17_06.17.44_1.jpg

2015-05-17_06.18.45_1.jpg

Suhteet Oma elämä Musiikki