Puerto Plata

Puerto Platan keskustassa käytiin vain kerran. Aika vain yksinkertaisesti loppui kesken. Taksista on aivan turha maksaa itseään kipeäksi. Pieni reippailu vain päätien varteen, ja kättä rohkeasti pystyyn pakettiauton osuessa kohdalla. Guagua -paikallisbussi on oiva ja halpa tapa matkustaa yhdessä paikallisten kanssa. Matka kestää parisenkymmentä minuuttia, ja kustantaa 20-40 pesoa suuntaansa per henkilö. Mitä enemmän espanjaa puhut, sen halvemmalla myös pääset. Kuskit eivät anna turisteille vaihtorahaa takaisin, joten kannattaa varata tasaraha. Kun kuski pysäyttää auton ja alkaa pölöttää kovalla äänellä jotain mongerusta espanjaksi, ja kaikki muut matkustajat kääntyvät katsomaan, tiedät olevasi perillä. Takaisin päin pääsee kätevimmin keskustassa sijaitsevan torin laidalta.

Torin keskellä sijaitsee vihreävalkoinen huvimajaa muistuttava rakennus, ja laidalla kirkko. Markkina-alueelta löytää halvimmat tuliaiset, jos vain jaksaa tinkiä. Torin ympärillä on myös paljon vaatekauppoja. Rantakadun varrelta löydät 1500 -luvulla rakennetun San Felipen linnoituksen. Itselle ehkä hauskin uusi tuttavuus oli kuitenkin autopesula. Varmasti joku käy siellä vain pesettämässä autonsa, mutta ne myös toimivat kokoontumispaikkoina. Löytyy nimittäin niin tanssilattia kuin baaritiskikin ja merenguen huumaavat rytmit pauhaavat kaiuttimista. Kannattaa mennä rohkeasti peremmälle. 

1.jpg

2.jpg

16.jpg

pc165048.jpg

Puerto Platasta löytyy myös Karibian alueen ainoa köysirata. Jos vain yhtään kävelyintoa löytyy jaksaa hissin lähtöpaikalle kavuta keskustasta jalkaisinkin. Kannattaa tosin naukkailla runsaasti vettä. Allekirjoittaneella nimittäin hieman silmissä pimeni kosteassa ja kuumassa hississä. Nousua Isabel de Torresin huipulle tulee 800 metriä, ja lysti kustansi 10 dollaria per naama. Kivaa se varmasti olisikin ollut, jos vastassa olisi ollut jotain muuta kuin viisitoista astetta laskenut jäätävä lämpötila ja kaatosade. Suosittelen siis lämpimästi suuntaamaan tänne ehdottomasti aurinkoisella ja kirkkaalla säällä. Huipulta löytyy monenmoista tekemistä.

Kulttuuri Matkat

Sade

pc145025.jpg

14.jpg

Matka maapallon toiselle puolelle ei sitten lopulta alkanutkaan aivan niin valoisissa merkeissä. Nyt asialle osaa jo hieman hymyillä, mutta paikan päällä ei pahemmin naurattanut. Ensimmäisen viikon fiilikset olivat lähinnä toivottomat. Kirosin suurinpiirtein koko maan alimpaan helvettiin. Pienet trooppiset sateet olisivatkin olleet ihan tervetuleita, mutta edes minulle ei tullut pahimmissa painajaisissanikaan mieleen viikon kestävä jatkuva sade. Ei kyllä kateeksi käynyt viikon matkan varanneita. 

No ainakin hotellialue tuli tutuksi. Olen myös ollut ilmeisesti hieman aivot narikassa -mielentilassa liikkeellä muutenkin, sillä huomasin juuri kuvia läpikäydessäni, etten ole napannut itse hotellista yhtään ainutta kuvaa. Hyvä minä. Onneksi hotellin omat nettisivut ovat varsin kattavat ja kuvat todenmukaisia. Hotelliksi valikoitui Playa Doradan alueella sijaitseva Bluebay Villas Doradas. Hotelli on sallittu ainoastaan aikuisille, joten se vaikutti aika paljon päätökseen. Vaikka lapsista kovasti pidänkin oli kiva kerrankin olla altaalla rauhassa. Hotellista löytyy kolme uima-allasta, spa ja pätkä omaa rantaa. Hieronnasta haaveilin ennen lomaa, mutta melko suolainen 70 dollaria, 50 minuutin mittaisesta hieronnasta, oli kyllä minulle hieman liikaa. Ruokapuolelta löytyy kolme a’la carte ravintolaa (itämainen, pihvi ja kala) sekä buffet-ravintola, jossa tarjoillaan aamupala, lounas ja illallinen. All inclusive -konseptia en ollutkaan aikaisemmin kokeillut. Helppoa ja vaivatonta toki, mutta taitaa jäädä ainoaksi kokeiluksi. Vaikka ruokavalikoima olikin loistava ja monipuolinen, alkoi se parin viikon kohdalla jo todella tökkimään. Kokonaisuudessaan ihan viihtyisä hotelli, ja paljon ilmaista aktiviteettia, jos tekemisestä tykkää. Ehkä kuitenkin itselle mieluisampi tapa olisi jakaa kahden viikon matka ainakin kahdelle eri hotellille. Mielummin kahdelle eri kaupungille.

Itse Playa Doradan alue on kokonaan aidattu ja hotellia hotellin perään. Paikallisilla ei ole tänne mitään asiaa, joten alueella törmää vain hotellien työntekijöihin ja muihin turisteihin. Rantaviivaa on monen kilometrin verran, mutta mikään paratiisiranta se ei tumman veden ja veneiden takia kylläkään ole. Alueella sijaitsee yksi ostoskeskus, jossa myydään lähinnä matkamuistoja. Yksi käytävän pätkä on myös omistettu retkikauppiaille. Ymmärrän kyllä, että turistien turvallisuuden vuoksi tämmöisiä vartioituja alueita pitää olla, mutta olin silti hieman pettynyt kulissimaiseen ilmapiiriin. Tutustuakseen paikallisten elämään on otettava suunnaksi Puerto Platan keskusta.

Hotellin ja alueen plussat ja miinukset

+viihtyisä hotelli

+hyvä ruoka

+ystävällinen henkilökunta

+turvallisuus

-ei tekemistä sadepäivinä

-kulissimainen

-hevoskärrykuskien jatkuva ahdistelu

Kulttuuri Matkat