Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että tänä vuonna ostan lomarahoillani retkeilytarvikkeita, olisin varmasti nauranut räkäisesti. Toukokuisen luksusloman jälkeen kotimaan luontokohteet olisivat saattaneet tuntua jonkun mielestä mitättömiltä, mutta minä olen hullaantunut totaalisesti. Minä ötökkäkammoinen untuvapeitolla nukkuva cityihminen shoppailin tällä viikolla mm. teltan, makuupussin ja rinkan. Toki olen koko lapsuuteni juossut pitkin metsiä, mutta jotenkin se on vain jäänyt. Luonnonhiljaisuus on vaihtunut betoniviidakkoon. Nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa. Blogi on myös pikkuisen muuttunut reissupainotteiseksi. Sisustusjuttuja on varmasti taas luvassa, kunhan se seuraava remonttikohde ilmoittelee tulostaan. Mutta sillä aikaa retkeillään.

Vietettiin juhannusta sukuloimalla Joensuun lähiympäristössä. Hauskaa, että luonnostaintoilu on pikkuisen tartttunut myös minusta muihin. Luvassa oli nimittäin usempi kilometri kävelyä. Ensimmäisenä pakattiin eväsreput, ja suunnattiin Kontiolahdella sijaitsevaan Kolvananuuroon. Uniikki rotkolaakso on melkoisen hankalakulkuinen etenkin sateen jälkeen. Korkeuserot ovat melkoisia, mutta pieni hikoilu on näkymien arvoinen. Todella monipuolinen luontokohde, jossa saa nauttia huikaisevan upeasta aarnimetsästä, karusta suomaisemasta, liukastella kivilouhoksessa ja kuunnella puron solinaa. Upea vihreä saniaisviidakko peittää rotkonpohjaa koko matkalta. Viiden kilometrin raskaan reitin jälkeen oli huippua päästä nauttimaan grilliruuista ja lasillisesta italiantuliaista.

Ja koska ensimmäisen kierroksen kilometrimäärä ei minun jaloissani aiheuttanut vielä tarpeeksi hapotusta, käytiin kiertämässä vielä toinen. Onnistuneen reissun resepti on ehdottomasti pakata tarpeeksi eväitä mukaan. Tulee nuo hiljaiset napisiatkin kiltisti pullantuoksun perässä. Sillä sai jopa tietokoneorjentoituneen pikkuveljen messiin. 

Kirveslammen kierros on vain 1,7 kilometriä pitkä, joten sen kiertää hieman tottumatonkin samoilija melkoisen kivuttomasti. Haapasuon maisema on kaikessa karuudessaan mykistävän upea. Luontotornista avautuu huikea näkymä pienelle suolammelle. Pitkospuut ovat todella hyvässä kunnossa, joten suonsilmään mulahtamista ei tarvitse pelätä. Voi keskittyä rauhassa kuuntelemaan lintujen laulua ja ihailemaan vienosti tuulessa keinuvia tupasvilloja. Täydellistä. Vuoden seitsemäs reissu oli siis Leivonmäen kansallispuiston upeat maisemat.

Oon tainnut löytää kesyttäjäni – luonnon. En koe missään muualla näin täydellistä rentoutumista. Jopa joogasalissa kaikken vaikeimmassa asanassa saatan muistaa kotona odottavat pyykit. Eipä tule tuommoisia typeryyksiä mieleen kuvatessa täydellistä suomaisemaa korkeuksista. Ja se järkyttävä uupumus auton oven sulkiessa. Kun on tuntitolkulla kaikki aistit avoinna, on väsymys melkoinen. Mutta ne maisemat, tuoksut ja äänet on kyllä täydellisesti sen arvoisia.

Vielä viikko töitä ennen kesäloman toista osiota. Jaksaa jaksaa. Onneksi tulee tuo juhannus tähän väliin. Koiraherra on viettänyt omaa kesälomaansa kohta kaksi kuukautta ja vihdoin päästään hakemaan sankari kotiin. Koirattomuus tuo toki paljon vapautta reissailla, mutta en vaan enää osaa olla ilmankaan. Eipä ole lenkkitossut paljoa viihtyneet jalassa. Tähän tulee erittäin kaivattu muutos. Eikä mikään piristä paremmin työpäivän jälkeen kuin intopiukkana ovella vastassa oleva karvakamu.