Kettukassi

Olen käyttänyt tällä viikolla kolme iltaa uuden matkalaukun etsimiseen. Kolme! Kuinka vaikeaa yhden laukun ostaminen voi oikein olla?! Inhoan yli kaiken tunnetta, kun tiedän kyllä millaista etsin, mutta en löydä sellaista, juuri silloin kun sitä oikeasti tarvitsisin. Ostoslistalla oli myös kunnollinen ja tilava reppu. Sen valinta ei tuottanut onneksi lainkaan päänvaivaa. Myös aurinkorasvat on hankittu. Vielä se pirun matkalaukku…

2014-11-13_07.02.55_1.jpg

Muoti Ostokset

Muhevaa

Kun ilmat viilenevät on täällä aika kaivaa pata kaapin uumenista, ja puhaltaa kesän aikana kertyneet pölyt pois. Raikkaassa ilmassa kirmatun iltalenkin jälkeen saa koko keho luita ja ytimiä myöten lämpöä pitkään uunissa muhineista maukkaista pataruuista. Burgundinpata on klassikko, mutta kokeilunarvoinen ruokalaji on myös toissa vuotiselta Kreikan matkalta mukaan tarttunut Stifado. Ja jälkkäriksi tietenkin talven ensimmäinen glögikupponen kera Putouksen.

pb084904.jpg

Stifado: 600g naudanlihaa/ 1 tlk tomaattimurskaa/ 2 dl vettä/ 2 dl punaviiniä/ 1/2 dl punaviinietikkaa/ 5 valkosipulinkynttä/ oreganoa/ kuminaa/ suolaa/ pippuria/  1 rkl hunajaa/ 3 laakerinlehteä/ 2 kanelitankoa/ reilusti pikkusipuleita

Koti Ruoka ja juoma