Ristiriitainen tasapainoilija

Minä en voi sietää punaista. Asunnossani ei ole yhtäkään punaista esinettä. En osta edes punaisia omenoita, sillä ne eivät näytä niin kivoilta. Punaisesta väristä tulee niin kamalan rauhaton olo. Tämä on osittain äidiltäni opittu neuroosi, joka on juurtunut syvälle sieluuni.

Siitä huolimatta värjäsin hiukseni punaisiksi.

Yritin löytää tietoa kotipermanenteista. Googletin ja selasin Youtubea. Löysin ainoastaan kauhutarinoita siitä, miten hiukset sulivat pois päästä, irtoilivat tukkoina tai näyttivät linnunpesiltä. Kauhukokemuksia ysäriltä oli kaikilla. Kysyin tuttaviltani ja kaikki pudistelivat päätään. Tyhmä saa olla jos sellaisen itselleen menee laittamaan.

Siitä huolimatta tein kotipermanentin. Kahdesti.

Pelkään neuloja ja omaa vertani. Meinaan pyörtyä verikokeiden takia. Jos saan haavoja, jotka vuotavat verta, voin pahoin enkä pysy pystyssä. Kun sain luomenpoistosta tikkejä, pyörryin pelkästään siksi, että ajattelin niitä.

Olen myös kamalan huono sitoutumaan ja tekemään isoja valintoja, jotka vaikkuttavat koko loppuelämääni.

Siitä huolimatta minulla on paljon tatuointeja.

En erota oikeaa ja vasenta kovinkaan nopeasti. Saatan kartanlukijana sanoa vasen ja sitten ihmetellä miksi käännymme sinne. Se on asia, jonka hahmottaminen on minulle vaikeaa. En osaa sanoa sille syytä, mutta niin on aina ollut.

Siitä huolimatta tatuoin sanan ”vasen” oikeaan käteeni ja ”oikea” vasempaan käteeni.

Puhtaat lakanat, puhdas minä, puhdas yöpaita ja siisti asunto. Se on yksi parhaista asioista, joita tiedän. Siisti koti takaa minulle mielenrauhan.

Siitä huolimatta en jaksa kovinkaan usein siivota.

Yksi suurimmista toiveistani olisi löytää tasapaino elämässä. Ei liikaa mitään, eikä liian vähän mitään. Kaikkea juuri sopivasti. Rauhallinen mieli, rauhallinen keho. Silti elämäni on yhtä kaaosta kaaoksen perään ja kaaoksen keskellä. Viiletän sinne tänne täyttä vauhtia ja sitten pysähdyn ryminällä ja makaan paikallani ikuisuuden.

Innostun pikkuruisista asioista hirveän helposti ja samalla menetän malttini välittömästi. Itken pienistä asioista, itken suurista asioista, nauran ja suutun ja nauran. Elämäni ei ole tasaista koskaan. Se on pelkkää vuoristorataa.

Tänään aamulla heräsin hyttysen ininään viideltä. Olin hereillä tunnin ja yritin metsästää sitä. Kuuden aikoihin googletin hyttysistä tietoa ja sain tietää, että uusi kämppikseni on VIEMÄRIHYTTYNEN. Päätin herätä ja pistää kaikki valot päälle. Ehkä myöhemmin häädän ne pois.

Kesken aamupalaa kuitenkin tuli semmoinen olo, että välillä minun olisi hyvä pysähtyä miettimään. Yleensä pysähdyn vain makaamaan passiivisena peiton alla. Parhaiten mietin kirjoittaen, joten tuumasta toimeen. Perustin blogin ja luultavasti aion kirjoittaa tänne. Keksin heti paljon ideoita mistä voisin kirjoittaa tulevaisuudessa:

1. Kotipermanentin teko ja miten siinä onnistuu

2. Viemärihyttysten karkotus

3. (Koti)permanentattujen hiusteni hoitorutiini

4. Seikkailuni jossain Turkulaisessa museossa

5. Miten voin olla työssäkäyvä työtön työnhakija, joka on työvoimapoliittisesti arvioituna toiminut moitittavasti, vaikka käyn töissä?

6. Kuinka huono opiskelija olen

7. Suklaakeksiresepti

8. Miten minä taistelen ilmastonmuutosta vastaan

Ehdotuksia otetaan myös vastaan ja kiitos kärsivällisyydestänne!