Sata lasissa

Tiedättekö tunteen, kun ei vaan yhtään muista. Ei muista jotain nimeä tai ei muista milloin jokin asia piti tapahtua tai mikä on neljännen lapsen henkkarin loppuosa?  Tai kun ei vain ymmärrä tulla ajatelleeksi jotain asiaa ollenkaan? Että yksinkertaisesti aina ei vain tajua?

Sen sijaan muistista löytyy ulkoa asioita kuten kurkun ja banaanien punnitusnumero S-marketin vaa’alle.

Niin turhauttavaa. Teen sata lasissa montaa juttua kerrallaan, en keskity kunnolla mihinkään ja sitten en vain muista asioita. Aivot menee kai informaatioähkyyn. Muistikömmähdyksiä varmastikin edesauttaa jatkuva univelka / katkonaiset yöunet ja stressi. Ja introvertti luonne. Minä tarvitsen välillä omaa hiljaista aikaa ihan yksikseni. Sellaista, että voin lukea viisi tuntia häiriöttä kirjaa tai tehdä vaikka koko päivän villasukkaa puhumatta sanaakaan. Kaipaan sellaista omaa aikaa, että saan ajatella rauhassa. Yksin.

Irinan biisi ”Haluun olla yksin” kolahtaa. Kun en pääse yksin junamatkalle Turkuun, otan sitten usein vain pieniä hetkiä itselleni. Se voi olla pysähtyminen kaupassa kukkien ääreen ja ihastella kimppuja. Valkata niistä ajan kanssa joku kiva ja laittaa se kotona maljakkoon. Harvemmin kotona enää pysähdyn kimppua ihastelemaan, mutta näen sen joka kerta ohi kulkiessani ja sillä nyt vain tulee hyvä mieli. Se on mun juttu. Keino maadottaa itseäni keskellä harmaata arkea. Alle vitosella.

Joskus kuuntelen aamulla pihalla ennen mihinkään säntäämistä pelkkää hiljaisuutta. Nyt kaamoksen kynnyksellä edes linnut ei laula aamu seitsemältä. On vain hiljaista. Illalla kynttilät rauhoittaa oloa. Takkatuli.

Meillä kaikilla kai on arjesta selviytymiskeinomme ja jos ei ole, suosittelen sellaista etsimään. Jotain josta itselle tulee hyvä mieli, edes pieneksi hetkeksi.

Agree?

Hyvää viikonloppua.