Arki rullaa. Eiliset vohvelit ja tämän päivän auringonnousu.

Uusi viikko on vanhan viikon loppu.

– Uusi Keski-Suomalainen sanonta.

Isien/Isän/Isäinpäivä oli eilen, sen varmasti huomasi kaikki. Meillä sitä vietettiin suht vaatimattomasti. Käytiin kotona aamusaunassa, tehtiin ruokaa kotona, tehtiin vohveleita kotona, illalla käveltiin omassa kotikorttelissa taaperon kanssa ja katsottiin illan päätteeksi kotona Netflixistä leffa. Hyvä päivä. Kotona. Meidän isi tykkää kotoisasta meiningistä. Lahjoja ei jaettu. Taapero oli askarrellut varhaiskasvatuksessa tyynyliinan, se oli ainut materialahja.

Kuvan vohvelit on tehty googlen antamalla reseptillä (yhteishyvä), mutta tuplaamalla määrät. Meillä mikään 9 vohvelia (perusohje) ei tee kuin pettyneitä ilmeitä. Tästä kasasta jokainen perheenjäsen sai syödä useamman vohvelin. Mustikka-valkosuklaa jäätelö oli ihan tosi hyvää vohveleiden päällä.

Isänpäivän vohvelit.

Tämä maanantai on alkanut aurinkoisesti ja rennosti. Laitoin puuhellaan tulet, join kahvia rauhassa ja ihailin ikkunan suomaa maisemaa jonkinlaisessa flow-tilassa. On ihanaa katsella auringon nousua oman keittiönpöydän ääressä. Taapero katseli Ryhmä-Hauta telkusta ilmeisen transsissa hänkin.

Oikein hyvää ja aurinkoista alkanutta viikkoa jokaiseen kotiin ja kortteliin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *