Puolivuotiaan jokeltelut
Tässä on nyt käynyt jotenkin hassusti.
Aloitin blogini pitämisen 18. marraskuuta, eli tasan puoli vuotta sitten. Tarkoituksenani oli tuolloin käyttää blogia itselleni hyvinvointiasioiden opiskeluvälineenä ja tarjota samalla inspiraatiokanava lukijoille. En halunnut uskotella olevani ekspertti, saati ravintoguru. Ennen kaikkea halusin välittää kuvan itsestäni opiskelijana. Taapersin vasta alkumetreillä ravintotietouden tiellä, ja oppimatkaa oli edessä pitkästi, itseasiassa, kuten myöhemmin huomasin, loppu elämä.
Hyvin nopeasti blogauksen aloitettuani ihmiset alkoivat kuitenkin kyselemään minulta neuvoja terveysongelmiinsa. Koska en halunnut tuottaa pettymystä, kaivoin tiedon valtateiltä ja tuntemiltani asiantuntijoilta infoa, jonka toivoin auttavan heitä, korostaen aina omaa noviisiuttani. Etsiessäni vastauksia ihmisten ongelmiin tulin samalla oppineeksi paljon. Huomasinkin ongelmanratkaisun olevan yksi tehokkaimmista oppimisen muodoista. Halusin aidosti löytää ja tarjota vastauksia sekä antaa tietoa luonnollisista hoitokeinoista. Silti minua kalvoi jatkuvasti tunne siitä, että olin siirtynyt rooliin, johon en ollut valmis.
Olin käsittämättömän onnellinen saadessani lukuisilta ihmisiltä palautetta, kuinka he olivat blogini vinkkieni avulla saaneet terveytensä ja mielialansa kohoamaan, ja samalla äärimmäisen otettu siitä, että niin monet ihmiset ylipäätään uskoutuivat minulle ongelmistaan ja luottivat minuun. Yhä useamman huomasin kuitenkin huokailevani mailieni äärellä ja ajattelevani: ”Haluaisin niiiin auttaa, mutta en osaa” tai ”Voi että kun mulla olisikin vastaus tähän tai aikaa kaivaa jostain sellainen.”
Kävi myös niinkin klassisesti, että mitä enemmän opin, sitä enemmän huomasin kuinka vähän tiedän ja sitä enemmän tiedonjanoni yltyi. Eräs kiinalainen sananlasku näytti myös tulevan todeksi elämässäni. Se menee jotenkin näin: ”Ihminen, joka on lukenut yhden kirjan, kulkee kerskaillen kuinka paljon hän tietää. Ihminen, joka on lukenut kymmenen kirjaa, on hiljaa.” Etenkin ravintoasioissa tämä todella aktualisoituu helposti. Ei ole olemassa yhtä kaikille sopivaa ruokavaliota tai tietä hyvään oloon. Kaikille eivät sovi samat ohjeet. Olemme bioindividuaaleja, jokaisen oma psykososiofyysinen universumi toimii omalla tavallaan. Myös kropan tarpeista, tiettyjen ruoka-aineiden tarpeellisuudesta, terveellisyydestä tai haitallisuudesta on liikkeellä sen sadan sortin mielipidettä, jopa asiantuntijoiden keskuudessa. Jossain vaiheessa tuntui, että parempi olisi ehkä vain postailla harmittomia kakkureseptejä ja olla ottamatta sen kummemmin kantaa ravinto-oppeihin.
Tietty totuudenmetsästys kuuluu kuitenkin vahvasti perusluonteeseeni, eikä tiedonjanoni ottanut laantuakseen. Sitten tein valinnan, sydämellä, luottaen puhtaaseen innostukseen ja intuitioon. Otin seuraavan askeleen, sattuman kautta.
Eräänä kauniina alkukevään päivänä oli kaupungilla kipottelemassa ponnari putkella pressitilaisuudesta toiseen, kun törmäsin erääseen tuttuuni liikennevaloissa. Puhuimme niitä näitä elämäntilanteistamme, tilitin hyvinvointihuumastani ja loputtomasta tiedonjanostani ja siitä, että halusin itsenäisen opiskelun lisäksi tankata jostain tietoa oikein kunnolla. Hän mainitsi tuttavastaan, joka oli juuri aloittanut etäopiskelut ”jossain jenkkiläisessä hyvinvointivalmentajakoulutuksessa”. Tällä tuttavalla oli myös blogi, jossa hän oli kirjoitellut kyseisestä opinahjosta.
Mielenkiintoni terästyi oitis. Heti kotiin päästyäni kipaisin koneelle ja klikkasin itseni kyseiseen blogiin, nimeltään Hellohelene. Ja siellähän se sitten tökötti, itseasiassa siellä se TAAS tökötti: koulu johon olin vuoden sisällä törmännyt useamman kerran eri yhteyksissä ja joka aina oli imenyt minua vahvasti puoleensa. Kysessä oli new yorkilainen IIN – Institute of Integrative Nutrition.
Otin samalta istumalta yhteyttä IINissä opiskelleeseen Siv Sjöholmiin, joka suositteli paikkaa lämpimästi. Muutamien mailinvaihtojemme jälkeen positiivinen tunteeni IINistä vahvistui. Sivin kautta olisin myös oikeutettu mukavaan alennukseen opintomaksuista. Mietin asiaa kolme sekuntia tai minuuttia, tai päivää – en muista enää, ja tein päätöksen aloittaa opinnot, oitis.
Tässä sitä sitten ollaan, kuusi kuukautta hyvinvointiblogausta takana, online-opinnot työn ohella Nykiin käynnissä ja Health Coachin titteli vuoden päästä edessä. Ja täytyy kyllä sanoa, että oikealla tiellä kuljetaan. Sen tuntee luissa ja ytimissä – ja hymyssä suupielissä. Toivottavasti karttuva tietomääräni tulee myös näkymään ja nostamaan yhä useamman lukijankin suupieliä ja fiilistä.
Kiitos siis teille näiden kuukausien aikana saamistani tsempistä ja kysymyksistä. Viime viikolla kävijöitä blogissani oli reilu 4200 ja käyrä on huimasti nousujohteinen. Kiinnostusta hyvinvointiin siis selvästi löytyy ja se on ”aiva upiaa”! Pahoinvointiblogia en haluaisikaan pitää. Jatkakaamme tällä hyväksi havaitulla tiellä, hitaasti hengitellen ja hymyillen.
♥ Virpi