Vihan kauneus
Tässä eräänä päivänä mua vähän vitutti – pardon my french. Ärsytti vain niin vietävästi eräiden tyyppien asenne ja se että ne eivät tuntuneet oikein tajuavan yhtään mistään yhtään mitään. Kieriskelin lisäksi lapsellisen marttyyrimaisessa surussa, koska nämä tyypit olivat mielestäni kohdistaneet epäoikeudenmukaisesti kiukkuaan minuun. ”Siis miten jotkut ihmiset voikin olla noin ummehtuneita, negatiivisia, vihaisia ja tolloja?”, marisin poikaystäväni paapovassa kainalossa.
Hetken itsesäälissä ja pahantuulenpilvessä pyöriskeltyäni jouduin tunnustamaan itselleni asian, jonka olin tiennyt sisimmässäni koko ajan vallan hyvin: Jokin omissa energioissani ja ajatuksissani oli vetänyt näitä ”mälsiä tyyppejä” puoleeni.
Hoen usein kyllästyttävyyteenkin asti kuinka maailma peilaa meille vain omia ajatuksiamme, mutta kummasti tämä dogmi oli päässyt nyt livahtamaan tietoisuuteni varjopuolelle. Olin uskotellut itselleni olleeni hyvien asialla pahoja vastaan, mutta juuri tämä tiettyjen, itseni kanssa eri lailla asiat kokevien niputtaminen väärässä oleviksi vastapelureiksi, oli saanut minut ansaan.
En ole lainkaan uskonnollinen, vahvasti henkinen kylläkin, mutta siteeraampa tähän väliin Raamattua, jossa kirjoitetaan näin: ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niinkuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.” (Matt 7:1-2.)
Pahat ajatuksemme palaavat luoksemme, se miten tunnemme kiepsahtaa jossain vaiheessa takaisin yllemme. Vaikka esittäisimme ihmisille ystävällistä, mutta todellisuudessa märehdimme heistä epäluuloisia tai ikäviä ajatuksia, on lähes varmaa että näennäismukava aktimme ei lähetä luoksemme kukkasia, vaan kuraa. Note to self: Älä koskaan aliarvioi ihmisten telepaattisia kykyjä.
Ja mitä enemmän joku ihminen/ihmisryhmä meitä kiukuttaa, sitä kovemmin meidän kannattaa pysähtyä analysoimaan mitä nämä kyseiset sielut aka ”ärsyttävät tyypit, jotka eivät tajua mistään mitään” koittavat tiedostamattaan meille opettaa meistä itsestämme. Omat havaintoni ovat lähes poikkeuksetta osoittaneet että mitä paskempi tyyppi, sen parempi opettaja.
Todellista henkistä kypsyyttä on myös ymmärtää, että mikään mitä toinen ihminen sanoo tai tekee ei voi oikeasti vaikuttaa meihin ellemme itse salli sitä. Vain omat ajatuksemme saavat meidät vihastumaan. Joseph Murphy kirjoittaa kirjassaan Alitajuntasi voima (kirja, josta ajattelin kirjoittaa teille lisää ensi viikolla) että henkisesti aikuinen ihminen ei reagoi kielteisesti toisten ihmisten mielipiteisiin, kritiikkiin tai vihaan, sillä jos hän tekisi niin, vaipuisi hän samalle tasolle arvostelijan kanssa ja joutuisi sisälle tätä ympäröivään kielteiseen ilmapiiriin. Henkisesti aikuinen keskittyy vain omaan elämänmääränpäähänsä, eikä salli muiden heilauttaa sisäistä rauhaansa.
Toivottavasti tällä kertauksella nämä niin kovin selviltä tuntuvat asiat pysyisivät jälleen pikkuisen visummin mielessä. Omaa oloani helpotti taas kummasti kun käänsin suhtautumiseni kiukkuisuuden sijaan kiitolliseksi ja ajatukseni tuomitsevista ymmärtäviksi.
Viha on kaunis asia, silloin kun siitä osaa ottaa oppia.
♥ Virpi
(kuva:aled lewis)