Hitaasti sulavaa

Olen tässä keveiden kesäpäivien vastapainoksi puoninut hieman raskaammin sulavaa matskua, nimittäin noita lihahommia.

En ole reiluun 11 vuoteen syönyt lihaa, kalaa lukuun ottamatta, johtuen siitä, että yksinkertaisesti ja kerta kaikkiaan ei ole vain tehnyt mieli. Nyt ruokavalion puhdistamisen myötä minuun on kuitenkin pesiytynyt uusi kasvava mieliteko, kohdistuen juurikin lihaan. Ja koska kuuntelen kroppani kutsuhuutoja tarkasti, en voi jättää tätäkään kainoa, jokseenkin hieman verenhimoiselta tuntuvaa pyyntöä huomioimatta.

Lopetin aikoinani lihansyönnin pääasiassa siksi, että tunsin kroppani toimivan jouhevammin ilman sitä. Nykyään uskoisin ruuansulatukseni pärjäävän hyvin lihan kanssa, mutta emotionaaliset syyt ovat vielä hidastaneet hampaiden iskemistä pihviin. Päätös lihan tuomisesta takaisin ruokavalioon nyt vain tuntuu jostain syystä isommalta muutokselta kuin vaikka versojen tai kaskinauriin syömisen aloittaminen.

Olen kuitenkin jo maistanut poikakaverin lautaselta muutaman kerran luomulammasta, ja täytyy sanoa, ettei yököttänyt yhtään, päinvastoin. Maku ja tuntuma olivat oikein mainiot. Eikä lihaan tottumaton ruuansulatussysteeminikään ollut moksiskaan, tosin se johtunee annoskoon minimaalisuudesta.

Syystä tai toisesta nyt näyttää siltä, että mieleni ja kehoni olisivat valmiita lihalle. Kenties lihan maadoittava ominaisuus tasapainottaisi levottomuuteen taipuvaista, leijailevaa luonnettani? Ayurvedan mukaan kehotyyppini on Vata-Pitta, ja tällä hetkellä tuntuu että olen saanut Pittan tulisuutta hyvin aisoihin, mm. runsaalla raaka-ravinnolla ja viilentävillä ruoka-aineilla, mutta Vatan tietynlainen liika ilmavuus voisi tasapainottua kivasti ajoittaisilla tuhdimmilla eväillä, kuten vaalealla lihalla. Edelleenkään en usko, että liha, etenkään punainen, sopisi keholleni läheskään päivittäiseksi ruuaksi, johtuen muun muassa ajoittaisesta tulisuuteen taipuvaisesta luonteestani, mutta harvinaisena herkkuna se voisi olla hyvinkin tervetullutta.

Ihmisten lihatarpeissa on suuria yksilökohtaisia eroja. Joidenkin kroppa janoaa toisia huomattavasti enemmän proteiineja, ja tällöin lihan syönti voi olla paikallaan, vaikka proteiineja saa toki muualtakin kuin lihasta. Tietyt kehotyypit puolestaan kulkevat sutjakkaasti hyvillä hiilihydraateilla ja pärjäävät helposti ilman lihaa. Itse kuulun Dr. Mercolan kehotyyppitestin mukaan vaativimpaan, ns. sekaryhmään, joka kaipaa hienovaraisessa balanssissa sekä protskuja että hiilareita. Oman kehotyyppisi määrittelyn à la Mercola voit tehdä TÄÄLLÄ.

Mitään tehotuotettua ja rääkättyä lihaa en suuhuni kuitenkaan pistäisi. Tehotuotetun lihan syöminen on ensinnäkin ihan fyysinen terveysriski eläimiin pumpattavien lääkkeiden ja hormonien takia, jotka mm. nostavat naisten rintasyöpäriskiä. Punaisen lihan suurkulutuksella on myös runsaasti terveysriskejä, mm. sydäntaudit ja paksusuolensyöpä. Etenkin tehotuotettu punainen liha kannattaa jättää suosiolla ostamatta, mikäli välittää terveydestään. Esimerkiksi Suomen Syöpäjärjestö suosittelee punaisen lihan viikkoannoksen pitämistä alle 300 gramman ja lihavalmisteiden, kuten kinkun, pekonin ja salamin välttämistä tyystin. Kannattaa huomioida, että lihan prosessointi ja kypsentäminen korkeissa lämpötiloissa aikaan saavat tehotuottamisen lisäksi pahimmat lihaan liittyvät terveysriskit. Tsekaa esim. Mercolan artikkeli ja Harvard Medical Schoolin asiantuntijoiden artikkeli aiheesta.

Lisäksi näen lihansyönnissäkin pätevän tietyt karman lait, enkä henkilökohtaisesti halua kehoni ja mieleni rakennusaineiksi vankeudessa ja melankoliassa elämäänsä viettäneen eläinparan ruumiinosia. That´s just some eeeevil energy. Eli riista ja eettisissä olosuhteissa kasvatettu luomuliha ovat ainoat suositeltavat vaihtoehdot lihansyöjälle.

Kalojen kanssa kannattaa suosia pieniä vapaudessa eläneitä villikaloja, joissa on isoja rasvaisia kaloja vähemmän haitallisia kemikaali- ja raskasmetallikertymiä. Itse nautin usein kala-aterioiden yhteydessä Chlorella-leväjauhetta tai -puristeita, jotka keräävät tehokkaasti mukaansa epäpuhtauksia. Kasvatetuissa kaloissa on villikaloja vähemmän ympäristömyrkkyjä, mutta viljeltyjen kalojen ankeat elinolot ja ruokintaan käytettyjen rehujen antibiootit, väriaineet ja villikaloja alhaisemmat ravintoarvot eivät varsinaisesti anna aihetta puhua terveysruuasta. Parasta olisi siis pyydystää kalansa itse tai ostaa tuoreena kalastajalta, mahd. pienikokoisena, nuorena ja puhtaana.

Kaikkea tätä lihallista problematiikkaa pohtiessani  – Miksi tiettyjen elämänmuotojen hyväksikäyttö ravinnossa on helpompaa kuin toisten, miksi lihan syöminen tuntuu enemmän väärältä kuin nahkakenkien käyttäminen, mitkä osat omissa ruokavalinnoissa ovat naiivia tai yliemotionaalista hypeä jnejne – muistin alkuvuodesta The Great Health Debatesta ylös kirjoittamani muistiinpanot ravintoekspertti Daniel Vitaliksen mielipiteistä aiheesta raakaravinto, vegaanius ja lihan syöminen. Kannattaa lukaista! Suorittamani puheen litterointi tekstiksi ja kääntäminen suomeksi aikaansaavat hieman huteraa ilmaisua, mutta herran pointit tulennevat selviksi.

Ja näin puhui Daniel Vitalis:
”Ennen siirtymistäni raakaravintoon söin huonosti ja kehoni oli todella myrkytetty. Koin iloa ja vapautuneisuutta kun myrkyt lähtivät raakaravinnon avulla pois kehostani, se oli kuin henkinen herätys – Ymmärsin, että olin paljon enemmän kuin olin ikinä luullut olevani.

Ensimmäinen vuosi oli mahtava, olin kuin pilvessä. Parin vuoden jälkeen aloin kuitenkin kärsimään, mutta en ymmärtänyt miksi. Kokeilin jatkuvasti jättää pois jotain ruoka-aineita, jotta saisin sen mahtavan alkuaikojen tunteen takaisin. En kuitenkaan saanut. Immuniteettini alkoi kärsiä ja olin kokoajan nälkäinen, kynteni olivat huonot ja tuntui, että en saanut mistään tarpeeksi ruokaa. En liikkunut paljoa, mutta en palautunut vähäisestäkään liikunnasta tai saanut tarpeeksi energiaa. Minusta tuli superfood-teollisuuden orja, sillä ajattelin jatkuvasti, että minun pitäisi saada jotain myrkkyjä pois kropastani saadakseni oloni kohenemaan, ja joku superfood auttaisi minua siinä. Ajattelin, että kaikki ongelmani lähtisivät pois ja olisin taas terve, jos vain saisin myrkyt pois elimistöstäni.

Nyt jälkikäteen huomaan, että raakaravinnolla on uskonnollisia taipumuksia ja kultinkaltaisia ominaisuuksia. Raakaravinnon syöjät kohtelevat ruokavaliotaan kuin uskontoa. Olin itsekin osa tätä ”kulttia”, vaikka uskoin löytäneeni ratkaisun kaikkiin ongelmiini ja omaan sekä muiden terveyteen.

On outoa, että vegaanit ajattelevat, että on ok tappaa kasviksia ja bakteereita, mutta ei eläimiä. Bakteerit, eläimet, ihmiset, kasvikset – miksi jokin näistä elämänmuodoista olisi toista arvokkaampi? Sehän on puhtaasti vain uskonnollista etiikkaa. Kasvisruokailijoiden, vegaanien ja raakaravinnon syöjien valinnat eivät liity terveyteen, vaan ne ovat uskonnollinen valinta. On myös mielenkiintoista, että joku joka todella haluaa elää vegaanisti syö silti kasviksia, jotka on lannoitettu eläinten ulosteilla ja virtsalla.

Onko yksilön mahdollista elää vegaanina? Kyllä. Onko sivilisaation mahdollista olla vegaani? Ei.
Siitä ei vain ole tarpeeksi todistusaineistoa. Jos julistaa totaalisen raakaravinnon/vegaaniuden puolesta, ottaa ison riskin. On epäeettistä väittää, että se olisi terveellistä tai kasvattaa lapsia näin, koska emme todellakaan tiedä, onko se pitkällä aikavälillä ihmiselle hyväksi. Ei ole mitään todisteita siitä, että historiassamme olisi ollut kulttuureja, jotka olisivat olleet puhtaasti raakaravinnolla. Missään maailmassa ei ole ollut muinaisia perinteisiä kulttuureja, jotka olisivat myöskään olleet vegaaneja. Raakaravinto ja vegaanius eivät yksinkertaisesti ole osoittautuneet pitkällä aikavälillä toimiviksi ruokavalioiksi. Voimme löytää vain yhden kasvissyöntiin perustuvan kulttuurin, ja se on Intia. Mutta sielläkin käytetään maitotuotteita, kuten voi, ghee ja jukurtti.

Kun olin itse vegaani, ajattelin, että ihminen on luontojaan vegaani ja että lihan syöminen ja ruuan kypsentäminen ovat pahasta. Mutta sitten aloin tehdä antropologisia tutkimuksia siitä, mitä ihmiset ovat syöneet kautta historian, ja maailmankuvani muuttui. Oli rankkaa tajuta, että koko maailmankuvani pohjautui väärään tietoon. Olin satsannut niin paljon, itse asiassa koko elämäni niihin ajatuksiin, joten niistä luopuminen oli todella vaikeaa. Minun piti etsiä uudelleen itseni ja persoonani. Ajattelin, että se mitä söin, oli se kuka olin.

Huomasin kuinka tärkeää on ymmärtää mitä esi-isämme ovat syöneet. Ymmärsin, että kaikista luonnollisin ruokavalo ihmiselle on villiruoka. Nykyisin keräänkin suurimman osan ruuastani suoraan luonnosta. Haluan noudattaa luonnollista, perinteistä ruokavaliota, jota vanhat kansakunnat ovat noudattaneet ja noudattavat edelleen. Se mitä todella tarvitsemme, on oikeaa ja aitoa ruokaa. Kasvit ovat yksi terveydellemme tärkeä kuningaskunta, kuten myös mikro-organismit, joita löytyy hapatetusta ruuasta. Lisäksi eläinkunnantuotteet ovat tärkeitä, ja niistä saatava A-vitamiini. Myös DHA-rasvahappojen saanti on todella tärkeää. Ilman niitä ihmisen hermostosysteemi kärsii ja hänestä tulee neuroottinen ja vainoharhainen. Kannattaa myös huomioida, että kunnollisella ruuanlaitolla elimistöömme vapautuu itse asiassa enemmän ravintoaineita kuin raakaravinnosta.

Liha ei ole syyllinen kroonisiin sairauksiin, syöpään, ja sydänsairauksiin. Jos ruoansulatuksemme ei pystyisi käsittelemään lihaa, miten lajimme olisi selvinnyt näin pitkään? Esimerkiksi simpanssit söisivät enemmän lihaa jos voisivat, mutta heillä ei ole samanlaisia metsästystaitoja kuten meillä.

Eläinteollisuus on moraalitonta, mutta kaikki eläinruoka ei ole tuotettu epäeettisesti. Mielestäni kasvisten ja eläinten tehotuotanto on yhtä lailla pahaa. Tykkään itse syödä paikallista lihaa tai riistaa. Pyrin löytämään terveintä lihaa, mitä löytyy, eli riistaa, joka on syönyt villiruokaa. Onkin hyvin tärkeää tietää, mitä eläin on syönyt ja onko siihen ruiskutettu lääkkeitä ja hormoneja. ”

Täällä vielä Daniel Vitaliksen vuoden takainen kirjoitus hänen ruokavaliomuutoksestaan: “Hunter Safety?” ~ Why I am not a Vegan

Tämän kaiken lihaläiskinnän päätteeksi haluan vielä sanoa, että mikäli kropalla herää tarve johonkin ruokaan, niin sitä kannattaa kyllä kuunnella ja syitä tarpeen takana pohtia. Lisäksi on äärimmäisen virkistävää kyseenalaistaa aika ajoin omat ravintoteesinsä ja miettiä, mitkä terveytensä nimissä tekemät valinnat ovat oikeasti itselle hyväksi ja mitkä kenties turhia tai jopa haitallisia rajoitteita.

Itse olen edennyt tässä liha-asiassa pikkuhiljaa. Ehkä olen joutunut jollain tapaa hakemaan itseltäni lupaa lihan syömiseen, ja tiettyjen lihaan kohdistamieni ajatustottumusten muuttaminen on ottanut aikansa. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että jokin ympyrä on sulkeutumassa ja olen palaamassa monipuolisempaan ja rennompaan ruokavalioon, mikä on ehdottoman hyvä asia.

Ja hei, mikäli jaksoit lukea tänne asti ja sinulta löytyy omakohtaisia kokemuksia lihan palauttamisesta ruokavalioon, niin kuulisin jälleen mieluusti ajatuksiasi aiheesta.

Voikaa hyvin ja paksusti lihoissanne!

♥ Virpi
(kuvat:unknown)