Iha ite tehty toffee

Elämme jännittäviä aikoja – Joulunalusviikko on alkanut! Omassa kalenterissani se tietää tänä vuonna vahvasti ruokaorientoituneita päiviä, joulumenun suunnittelua, reseptien keräämistä, ruokaostoksia ja kokkailua.

 

Vietämme poikaystäväni kanssa nimittäin joulun ensimmäistä kertaa ihan vain kaksistaan (plus mahansisäisen vauvelimme kanssa) kotonamme, eli tänä vuonna vanhempani eivät ole auttamassa jouluruokien valmistuksessa. On siis vihdoin tullut aika aikuistua tälläkin saralla.

 

Mutta kuten kaikki epäaikuiset konsanaan, olen pääasiassa keskittänyt ajatukseni vain erilaisten karkkien ja herkkujen suunnitteluun…

 

Tänään aloitin eräällä hyvän olon toffeereseptillä. ja koska olen jo syönyt testierän lähes tulkoon kokonaan, tarkoittaa se ilmeisesti sitä että resepti ja toteutus toimi. Uskallanpa siis jakaa tämän herkkuohjeen teidänkin kanssa.

 

Kyseessä on toffeeohje, johon ei tule perinteistä sokeria ja kermaa, vaan hieman terveellisempiä aineksia, kuten hunajaa, mantelivoita ja manteleita. Maku on silti mahetsu. Omien toffeitteni koostumus ei ollut niinkään toffeemaisen tahmainen, vaan hieman kova, mutta epäilen että se johtui siitä, että lämmitin hunajaa muutaman minuutin liian pitkään. Mukavia rouskuteltavia niistä silti tuli. Toimisi loistavasti myös tikkareina!

 

Pähkinätoffee

2 dl mantelivoita tai maapähkinävoita (käytin kaupan valmista luomukamaa)
1,5 dl kotimaista hunajaa
½ dl manteleita
½ dl saksanpähkinöitä
½ dl pekaanipähkinöitä
muutama rkl kookoshiutaleita

Murskaa pähkinät ja mantelit murskaksi, esimerkiksi blenderillä tai sauvasekoittimella. Annostele hunaja paistinpannulle ja lämmitä sitä lieden keskilämmöllä (noin kolmosella) jatkuvasti sekoittaen, kunnes hunaja alkaa vaahdota. Jatka vaahtoutuvan hunajan hämmentämistä noin 8 minuuttia. Käännä liesi pienimmälle mahdolliselle lämpötilalle (ykköselle) ja lisää manteli- tai maapähkinävoi. Sekoita seosta kunnes se alkaa paksuuntua. Ota pannu pois liedeltä ja lisää murustetut pähkinät, mantelit ja kookoshiutaleet. Sekoita tasaiseksi tahnaksi. Kaada lämmin seos esimerkiksi leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Tasoita pinta vedellä kostutetulla veitsellä tai kaapimella. Anna jäähtyä huoneenlämmössä noin tunti. Leikkaa levystä haluamiasi muotoisia toffeepaloja. Toffee säilyy jääkaapissa pari viikkoa.

♥ Virpi

Hyvinvointi Hyvä olo
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.