Minulla on ikuisuus
I have eternity.
I have eternity.
I have eternity.
I have eternity.
Sanotaan, että kokemuksemme ajan kulusta muuttuu iän myötä ja tahti kiihtyy spiraalin lailla. Viikot vilisevät vuosi vuodelta nopeammin ja mitä enemmän ikää karttuu, sitä kiivaammin joku naputtaa elämämme pikakelausnappia. Noin kolmenkympin kieppeillä alkaa monilla nousta tuskanhiki pintaan – ”Miten tämä viikko meni taas näin äkkiä?”, ”Miten tämä vuosi meni taas näin äkkiä?”, ”Miten voin olla jo näin vanha?”, ”Apua, miksei tässä ole pause-nappia!”
Mutta pause-nappi on olemassa. Se löytyy sieltä, mistä monet elämämme suuret aarteet, omasta sisältämme, hiljaisesta mielestämme. Mitä enemmän ihminen oppii olemaan läsnä juuri kyseisessä hetkessä, päästämään irti, miettimättä menneitä tai tuumailematta tulevia, sitä tukevammin hän ankkuroituu aikaan. Yksi hyvä keino tietoisen läsnäolon oppimiseen on päivittäinen meditoiminen.
Minulla on uusi mielilause, jonka opin erään lempimieheni, Deepak Chopran luennolta:
I have eternity – Minulla on ikuisuus.
Joka kerta kun tunnen, että aikani ei riitä kaikkien asioiden hoitamiseen lausun mielessäni: ”Minulla on ikuisuus.” Sillä mitä enemmän hoen: ”En ehdi tekemään kaikkea mitä minun pitäisi.”, ”Aikani ei riitä”, sitä vähemmän minulla todella tuntuu olevan aikaa. Tunnit kutistuvat ja päivät päättyvät aivan liian varhain. Mutta pysähtymällä tietoisesti hetkeen, antamalla aikaa vain asioille, jotka todella ovat tärkeitä ja lausumalla: ”Minulla on ikuisuus”, mieli tyyntyy ja ajan laukka rauhoittuu.
Sain myös ystävältäni Lauralta hyvän vinkin ajan venyttämiseen niihin hetkiin kun ahdistus iskee tekemättömien tehtävien edessä: Kuvitellaan, että sinulla on tulevalle viikolle todella paljon tehtävää ja koet, että viikon päivät eivät millään riitä asioittesi hoitamiseen. Perjantai tuntuu olevan ahdistavan lähellä. Visualisoi nyt aika fyysisenä tilana, kuvittele esimerkiksi, että perjantai sijaitsee kadun toisella puolella. Ala sen jälkeen venyttämään aikaasi, siirrä perjantai seuraavalle kadulle, seuraavaan kortteliin ja lopulta kaupungin toiselle laidalle. Nyt tilaa on huomattavasti väljemmin, aikaa enemmän ja olosi varmasti huomattavasti kevyempi.
Tähän joku voisi näpäyttää, että eivät nämä mielikuvitusvenyttelyt niitä tunteja vuorokauteen todellisuudessa yhtään enempää tuo, mutta kannattaa muistaa, että todellisuutemme on vain kokemuksemme siitä, ja että aika on illuusio.
Meillä on vain tämä hetki, ja tämä hetki on ikuisuus.
♥ Virpi