Onneksi olkoon, olet perillä
Minulle on ollut jo pidemmän aikaa hyvin selvää, että haluan työskennellä tavalla tai toisella hyvinvoinnin parissa. Tämä on ala, joka on antanut minulle enemmän kuin mikään muu tähänastisista puuhasteluistani, nimittäin vahvan tunteen siitä, että teen työtä, jolla todella on merkitystä, joka on tärkeää. Uskon myös, että elämämme tarkoitus on tehdä niitä asioita, jotka tuottavat meille puhdasta iloa ja tyydytyksen ja täyttymyksen tunteita. Tämän blogin pitäminen on ollut minulle ehdottomasti yksi sellaisista asioista.
Olen saanut blogini historian aikana kymmeniä ja kymmeniä palautteita siitä, kuinka ihmiset ovat sanojensa mukaan muuttaneet elämänsä suunnan blogini ansiosta, parantaneen elämäntapansa ja tuntevat nyt voivansa paremmin sen ansiosta. Wau. Olen näistä palautteista käsittämättömän kiitollinen. Ne ovat kuin suuri karhuhalaus, joka lämmittää ja tutisuttaa koko tyyppiä. Että olen voinut sanoineni toimia välittäjäaineena jonkun toisen elämänlaadun parantajana – korvaamatonta. Nuo kommentit ovat myös kirkastaneet kurssiani niinä hetkinä kun olen kyseenalaistanut koko blogin pitämisen mielekkyyden. Kiitos, kyllä, tämä on minun polkuni. Kyllä, tämä on tärkeää. Kiitos että toimit suuntaviittanani.
Kuitenkin, mitä kauemmin olen työskennellyt hyvinvointiasioiden parissa, sitä selvemmin olen nähnyt sen pienen ansan, johon täällä hyvinvoinnin iki-ihanassa laaksossa voi helposti kapsahtaa. Eikä kyseinen ansa välttämättä ole edes niin kovin pieni, vaan se voi olla hyvinkin suuri ja erittäin upottava, nimittäin silloin, jos se lähtökohtainen tapa, jolla suhtaudumme itseemme ja elämään on tietyllä tapaa vinoutunut.
Vallalla olevaa hyvinvointitrendiä pidetään usein jonain pehmeänä keitaana täällä kulutusyhteiskuntamme kovien armojen maailmassa ja hyvinvointikulttuuria tietyllä tapaa kansakuntaa tervehdyttävänä ilmiönä, mutta kuitenkin tämä ns. hyvinvointigenre pohjaa usein pitkälti samaan lähtöoletukseen kuin muutkin kulutukseen kosiskelijat, joiden mukaan meissä tai muissa olisi tällaisenaan ja sellaisenaan jotain vikaa, jotain mikä vaatii korjaamista tai muuttamista.
Ei nimittäin ole lainkaan tavatonta, että ihminen suhtautuu hyvinvointiin jonain, jota hänen tulee tavoitella – Me pyrimme voimaan paremmin, me etsimme tasapainoa, tavoittelemme eheytymistä, onnellisuutta. Ajattelemme siis olevamme jollain tapaa puutteellisia ja vajavaisia juuri nyt. Ajattelemme, että meidän täytyisi olla jotain enemmän, jotta voisimme olla onnellisia. Ja onnellisuudestahan hyvinvoinnissa on loppujen lopuksi kyse.
Parannamme ruokavaliotamme, otamme käyttöön taas uuden ravintolisän, meditoimme entistä hartaammin, luemme jälleen uuden self help -oppaan, käymme akupunktiossa, reiki-hoidossa ja suolihuuhtelussa. Edellisten vikojen kadotessa löydämme uuden vian. Mietimme miksi edelleen tunnemme vihan tunteita, vaikka pyrimme korvaamaan kaikki ”pahat ajatukset” rakkaudellisilla ajatuksilla. Pilaamme päivämme pähkäillessämme mitä universumi mahtaa meille opettaa hukattuamme avaimemme, mitä ”vääriä” ajatuksia olimme ajatelleet tilattuamme elämäämme ikävän takaiskun. Pinnistelemme jälleen hieman enemmän valoisan elämän manifestoimiseksi ja otamme hoidon, jonka on tarkoitus kirkastaa auramme.
Meistä tulee hyvinvointiaddikteja, jäämme juoksemaan itsensäkehittämisen oravanpyörään. Ja tämä vain siksi, että emme koe olevamme jo nyt valmiita, kokonaisia. Luulemme, että meissä on jotain vikaa. Luulemme, että tila johon ihmisen pitää pyrkiä, on yhtä jatkuvaa blissiä, ilman hetkeäkään kipua tai kurjuutta. Emme myöskään pidä kielteisiksi mieltämiämme tunteitamme luonnollisina ”päänsisäisinä säätilan vaihteluina”, vaan huonoina asioina, joista täytyy päästä eroon, nyt ja lopullisesti.
Ajattelemme, että emme voi olla onnellisia, niin kauan kun vatsamme käyttäytyy oikukkaasti, niin kauan kun ihomme kukkii tai niin kauan kun tunnemme kateutta tai vihaa. Huomiomme on kohdistunut omaan napaamme, vikoihimme ja oireisiimme. Analysoimme ja pohdimme, mietimme syitä ja seurauksia, rimpuilemme, pinnistelemme ja jahtaamme hyvinvointia, joka laukkaa meitä karkuun kuin kesyttämätön villihevonen.
Ei tietenkään ole lainkaan yhdentekevää pitääkö omasta hyvinvoinnistaan huolta vaiko ei. Itsensä arvostaminen johtaa itsensä hyvään kohteluun ja toisin päin, levittäen samalla hyvinvointia perhosefektin lailla myös ympäristöön. Mutta se suhtaudummeko itseemme jo nyt ehjinä vaiko vajavaisina, johtaa erilaisiin tapoihin suhtautua hyvinvointiin ja sitä kautta hyvin erilaisiin tuntemuksiin ja kärjistetysti kahteen eri lopputulemaan:
1. Jos ajattelemme olevamme vajaita ja hyvinvoinnin jotain itseemme ulkopuolelta tulevaa, jota meidän tulee tavoitella, ajaudumme juoksemaan loputtomasti hyvän olon perässä, näännytämme itsemme ja tunnemme kasvavaa pettymystä ja tyytymättömyyttä itseämme kohtaan, koska emme pysty pysyvästi saavuttamaan hyvinvointia. Missaamme sen oleellisen seikan, että tunteiden ja tuntemusten on luonnollista muuttua ja vaihdella, ja sitä kautta myös niiden kurjienkin fiilisten välillä nostaa päätään. Vitutus on ihan ok. Olet silti täydellisen hyvä tyyppi vaikka koet toisinaan sormenpäitä kihelmöivää kiukkua. Ei se tee sinusta huonoa ihmistä. Se tekee sinusta elävän ihmisen.
2. Mikäli ajattelemme jo olevamme kokonaisia ja ymmärrämme, että onnellisuus on jo meissä, kunhan vain annamme itsellemme luvan kokea sitä ja hyväksyä itsemme – niin kliseistä kuin se onkin – juuri sellaisina kuin nyt olemme, suhtautumisemme hyvinvointiinkin muuttuu. Esimerkiksi terveellinen ruokavalio ja meditoiminen ovat jotain, joista meille tulee mukava olo, mutta joista pohjimmainen hyvinvointimme ja onnemme eivät ole riippuvaisia. Me emme tarvitse niitä, mutta me voimme harjoittaa niitä, me saamme harjoittaa niitä. Ja pakon poistuessa esiin nousevat vapautuminen ja nautinto. Kun emme hirttäydy erilaisiin hyvinvointiriitteihin, huomaamme että voimme olla onnellisia ja hyvinvoivia oikeastaan ihan ilman syytä, ihan itsekseen, näine hyvinemme.
Lopuksi tahdon omistaa sinulle armas lukija nämä kuvissa komeilevat kukat ja onnitella sinua: Onneksi olkoon, olet perillä. Älä enää etsi, olet määränpäässäsi, olet sinä itse, sinussa itsessäsi, epätäydellisen täydellisenä. Miljoonien vuosien evoluution tarkkaan hiottu timantti. Pysähdy nyt ja nauti.
♥ Virpi