Arvatkaa mitä täällä tapahtuu?

Tässä pari kuvallista vihjettä:

Kyllä, arvasit oikein. Olen oppinut lentämään! Vihdoin unieni ovat realisoituneet ja voin tiirailla maailmaa lintuperspektiivistä käsin. Vähänkö siistiä.

Mutta jotta nämä jutut eivät menisi liiaksi huijaroinnin puolelle, niin on tunnustettava, että on minulla tässä touhussa pieni apurikin – Minitrampoliini nimittäin! Hommasin kyseisen kimmokkeen Jaakko Halmetojan vinkistä Kärkkäisen verkkokaupasta hintaan 15,90. Aika pieni hinta, mutta melkoisen iso ilo!

Hauskuuden lisäksi trampoliiniharjoittelu on mahtavan kokonaisvaltaista urheilua. Tasapainon ja motoriikan kehittymisen lisäksi verenkierto ja lymfakierto saavat pomppimisesta aivan uutta virtaa. Ja lymfakierron vahvistuessa immuniteetti paranee ja vastustuskyvyn parantuessa koko tyyppi terästyy. Jo 5-10 minuuttia päivässä auttaa saamaan nestekierrot parempaan kondikseen.

Itse hommasin trampoliinin pääasiassa lymfakierron aktivoimisen takia, sillä nyt näyttää siltä että kanniskelen mukanani erästä epämieluisaa seuralaista, jonka tahtoisin huuhtoa nestekierron avulla huitsin nevadaan.

Joku ehkä muistaa, kun hehkuttelin vuoden alussa kirjoittamassani selluliittipostauksessa kuinka ruokavalion parantamisen myötä appelsiini-iho katosi kropastani kuin vihellys Saharaan. No näyttääpä nyt siltä, että se mikä viheltäen menee, se pullistellen palaa, eli pal ol´ pal selluliitti on tehnyt ystävällisesti paluun.

(aivan kuin joku täällä olisi kaivannut sitä… mutta ei kerrota sille, ettei se suutu ja muhkeammaksi muutu)

No mutta, muhkurat siis tekivät come backin somasti juuri ennen hame- ja bikinikelejä. Nappiajoitus, ettenkö sanoisi. Enkä vaan voi ymmärtää että MIKSI oi miksi! En ole lihonut tai muuttanut ruokailutottumuksiani tai harjoittanut muutakaan selluliittiystävällistä, eli kroppaa happamoittavaa toimintaa. Hormonitoiminnankin pitäisi olla kuosissaan (liika estrogeeni on usein yksi syyllinen selluliittiin) Appelsiini-iho näyttää olevan kuin kauhuleffan hirviö, jota ei saa hengiltä millään. Juuri kun ehtii huokaista helpotuksesta, niin sieltä se pahkurapää taas möyrii esiin.

Voi kuulostaa pinnalliselta, mutta myönnän suorastaan säikähtäneeni kun eräänä aamuna joogaillessani huomasin uudenuljaan appelsiini-ihon reisilläni. Ensireaktio: ”Mitä h******iä, raakaravinnonhan piti fiksata tää homma pois päiväjärjestyksestä! Mua on huijattu! Haluan kaikki luomuheiniin hassaamani rahat takaisin!”

Noin parin sekunnin päästä tulin järkiini ja tein kuten aina ongelmatilanteen kohdatessa – tartuin googleen.

Ja sieltähän se vastaus jälleen löytyi, eräältä raw food -foorumilta nimittäin. Siellä ihmiset kertoivat selluliittijojoilun kuuluvan asiaan. Raakaravintoon siirryttäessä tai tuoreen ravinnon osuutta vahvasti lisättäessä selluliitti voi kuulemma aluksi kadota, mutta palata takaisin entistä laaja-alaisempana, kunnes sen pitäisi lopulta hävitä lähes kokonaan. Syytä tällaiseen kuurupiiloon en onnistunut löytämään. Sattuuko kenelläkään teistä olemaan asiasta mitään tietoa?

Mutta että selluista tällä kertaa. Kesää kohti baunssaillessa ja selluliittejä poltellessa. Talonyhtiön kattoterassilla auringon paisteessa pomppiessa ja raikasta meri-ilmaa hengitellessä saa kylläkin niin mahtavan startin päivään, että siinä ei selluliitit paljoa mieltä enää edes paina. Reilu 30 minsaa päivässä hujahtaa myös helposti kun laittaa jotain vauhdikasta musiikkia tietskarilta soimaan – itse olen suosinut 80-luvun discohittejä – ja tanssii fiilispohjalla pomppimalla miten sattuu. Siinä saa vastapäisen talon naapurikin samalla hyvän piristysruiskeen päiväänsä.

♥ Virpi