Kaikki lähti siitä, että kaveri oli nähnyt kuvan mansikkahillosta. Näytti kuulemma hyvältä ja erityisen kiinnostavalta, sillä hillon seassa oli ollut chia-siemeniä. Kaveri epäili, että minulta voisi löytyä innostusta kehitellä tästä ideasta jotain.
Koska Innostus on toinen nimeni ja reseptikikkailu intohimoni, niin eipä mennyt kuin yksi blenderin pörähdys ja olin tuottamassa hilloa, joka valmistumisensa jälkeen osoittautui yhdeksi parhaista eksperimenteistäni. No okei, taidan julistaa tätä lähes joka toisen jakamani reseptin kohdalla, mutta se on katsokaas tuo mainitsemani Innostus, joka saa ihmisen touhottamaan tohkeissaan harva se päivä ja löytämään elämänsä ruokarakkauden uudelleen ja uudelleen milloin mistäkin.
No mutta se hillo. Se siunattu chia-hillo. Niin yksinkertaista, niin maukasta ja niin kaunista, että ihmettelen miten tuo resepti ei ole juolahtanut päähäni aikaisemmin. Vaniljaisen vadelmainen hillo chiahyytelöön muodostuneena, ilman sokeria, ilman kuumentamista. Pääasiassa vain kahden luonnon raaka-aineen riisuttu kohtaaminen ja muotoutuminen joksikin itseään suuremmaksi kokonaisuudeksi. L.O.V.E.
Mutta eihän se homma sitten siihen hilloon jäänyt. Kun imeskelin siinä lähes tippa linssissä hillolusikkaani miettien, että minkä kylkiäisinä tuota rakkaushilloa sitten söisi, niin päähäni tuli ensimmäisenä ajatus pienistä söpöistä aamiaissämpylöistä. Kipaisin oitis koneelle etsiäkseni gluteenittomien ja hiivattomien sämpyläreseptien ohjeita, ja voin kertoa, että eipä ole häävi tarjonta sillä saralla. Ehkä tiedonhankintataidoissani on puutteita, mutta en onnistunut löytämään yhtäkään houkuttelevaa reseptiä. 
Ja mitä sitten tehdään, kun ei löydy valmista? No sitten kehitellään itse. Ensimmäinen testierä oli fiasko. Miettikää yliajettua harmaata hiirtä, niin olette lähellä. Tai ei, ihan liian surullinen mielikuva. Miettikää harmaata pesussa kutistunutta villaista patalappua. Siltä nuo söpöt sämpyläni näyttivät. Ensimmäinen ajatus oli: “voi paska”. Toinen ajatus: “no ei aina tarvitse olla täydellistä”. Ja kolmas: “tarviipas, ainakin kun on kyse suurenmoisen rakkaushilloni kyyditsijästä!”
Ja mitäs sitten tehdään, kun ei ensimmäisellä kerralla onnistu? No sitten kokeillaan uudelleen! Eli eikun uutta satsia pyörittelemään uusin raaka-ainein. 
Ja kas vain, sinnikkyys palkittiin jälleen. Puolen tunnin päästä uunista pompsahti ulos komea kultainen satsi pörheänä pullisteleviä pikkusämpylöitä, ilman gluteenia, ilman hiivaa.
Näin se taika tapahtui:
Pulleat pikkusämpylät (sanoinko jo, että ne ovat gluteenittomia ja hiivattomia?)
2 dl tattarijauhoa
2 dl mantelijauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 rkl psylliumkuitujauhetta
3 dl mantelimaitoa tai esimerkiksi kaura- tai riisimaitoa
1 rkl hunajaa
1 dl kirnuvoita tai esimerkiksi manteliöljyä tai molempia 50:50
Ripaus merisuolaa
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita tattarijauhot, mantelijauho, leivinjauhe ja psylliumkuitu sekaisin. Lisää sekaan sulatettu mantelimaito, rasva tai/ja öljy. Sekoita joukkoon juokseva hunaja ja suola. Anna taikinan turvota viitisen minuuttia. Ota taikinasta reilun ruokalusikallisen kokoisia taikinapaloja ja pyöräyttele niistä palloja leivinpaperilla peitetylle uuninpellille. Painase palloja aavistuksen litteiksi. Taikainast atulee noin 12 pientä sämpylää. Paista sämpylöitä 15-20 minuuttia uunin keskiosassa, kunnes ne ovat aavistuksen kultaisia pinnalta. Nauti mieluiten tuoreina, esimerkiksi vuohenjuuston ja vadelma-chia-hillon kanssa.
Ja itse hilloresepti löytyy tästä alta. Älä anna vaatimattoman raaka-ainelistan hämätä, tämä kama on puhdasta hyvyyttä.
Näihin ylisanoihin, näihin tohkeisiin tunnelmiin. Innostunutta viikonloppua ystävät hyvät!
♥ Virpi
