Kropan karamellia

Nyt on tullut tehtyä (taas) jotain todella ihanaa. Tekisi mieli sanoa, että suussa sulavan ihanaa, mutta nämä herkut sulavat mieluummin iholle, sillä kyseessä on vartalon ihoa kosteuttavat hierontapalat. Näiden kosteutuskarkkien tuoksu on tosin niin houkutteleva, että äkkinäisempi saattaisi helposti mennä puraisemaan palan. Mutta vastustakaamme tuota kiusausta ja antakaamme ihomme herkutella tällä kertaa.cocoa-butter-moisturizer.jpg

Hierontapalat syntyvät todella helposti ja nopeasti kolmesta raaka-aineesta: käsittelemättömästä kaakaovoista, karite- eli shea-voista ja piparminttuöljystä. Viimeisin hoitaa tuoksuttajan ja virkistäjän virkaa ja kaksi ensimmäistä ravitsevat ja kosteuttavat ihoa. Lopputuloksena on minttusuklaalta tuoksuva kiinteä vartalovoide, jota on kätevä pyöritellä vartalon iholle suihkun jälkeen. Pala sulaa hieman joutuessaan, tai pikemminkin päästessään kosketuksiin ihon kanssa, mutta on tarpeeksi kiinteä säilyttääkseen muotonsa, eli yhtä palaa voi käyttää useita kertoja. Ohjeen mukaisella annostuksella saa kaksi ns. peruskokoista muffinsivuoallista tai useamman pikkupalan. 

hierontapalat-ohje.jpg

Hierontapalat toimivat erityisen hyvin kuivalle iholle tai esimerkiksi raskausaikana raskausarpia ehkäisemään, mutta käyvät myös ihan yleispätevinä vartalon kosteuttajina kaikille ihotyypeille.

Voit valaa hierontapalat esimerkiksi silikonisiin suklaa- tai muffinssivuokiin. Itse pidän pienistä paloista, jolloin hygieniataso pysyy parempana kuin isojen, kauan kestävien palojen kanssa, joita tulee kosketeltua luonnollisesti useammin ja pidempään.  

Palat säilyvät siististi säilytettyinä yhtä kauan kuin sen raaka-aineet, eli mahdollisesti jopa vuoden. Tulet tosin todennäköisesti käyttämään ne ennen sitä. Vielä käyttökelpoisen hierontapalan tunnistat siitä, ettei siinä ole outoa hajua eikä sen pinnalle ole kasvanut hometta. Käyttöikää pidentää suojaaminen kosteudelta ja ilmalta. Säilytä paloja esimerkiksi kelmuun käärittyinä tai rasiassa kylpyhuoneen kaapissa tai jääkaapin viileydessä, mikäli haluat pitää palat mahdollisimman kiinteinä. Kaakaovoi säilyy kovana myös huoneenlämmössä, mutta mitä enemmän lisäät sekaan karitevoita, sen pehmeämpiä paloista tulee. Hyvä suhde tässä kaakaovoin ja sheavoin välillä on 4:1.

kaakaovoipala.jpg

Kas tällaisia kauneusherkkupaloja tällä kertaa. Pehmoista pääsiäisviikon jatkoa!

♥ Virpi

Hyvinvointi Hyvä olo

Mössöä massoille

Suuri osa juttuideoistani, niin lehdissä kuin täällä blogissani lähtee omista kiinnostuksenkohteistani. Jos jokin asia innostaa minua, tekee se todennäköisesti saman suurelle osalle lukijoistakin. Niin me ihmislapset olemme kaikessa ainutlaatuisuudessamme kuitenkin kovin toistemme kaltaisia.

Tämä havainto on toistunut erityisen usein etenkin ruokien kohdalla. Keittiökaapissani onkin näkymätön post-it-lappu, jossa lukee: “Huomio Virpi! Jos kokkaat tuota ruokaa ainakin kolmatta kertaa viikossa, on kansalaisvelvollisuutesi jakaa resepti myös muille!”

Pitääkseni sisäisen komentajani tyytyväisenä, jaan siis nyt kanssanne helpon, täyttävän ja terveellisen reseptin, joka on kuulunut  jossain muodossa päiviini viikon ajan. Kyseessä on todella hienostuneesti ja houkuttelevasti Mössösalaatiksi nimetty ruoka, jota armas ystäväni valmisti minulle viikko sitten. Kiitos Laura, Miss Mössö, olet helpottanut ja herkullistuttanut päiviäni suuresti!

Mössösalaatti on mahtavan ruokaisa, eikä siitä jää heppoista ja hataraa fiilistä, kuten salaateista usein voi jäädä, vaan ruokailun jälkeen olo on kunnolla syönyt. Salaattia voi varioida oman maun ja vakaamuksen mukaan ja höystää esimerkiksi linsseillä, lohella tai kananmunalla, mutta hienoksi raastettua porkkanaa ei kannata unohtaa, sillä se on tämän ruuan sydän ja tekee salaatista ihanan mehukkaan. Mössösalaatin koostumus ja maku on myös yksinkertaisuudessaan niin toimiva, että sitä saattaisi joku suursyömäri haarukoida suuhunsa isonkin kulhollisen yksinään…Kröhöm.mössösalaatti.jpg

Mössösalaatti (kahdelle tai yhdelle nälkäiselle)
Vuonankaalta ja/tai pinaatinlehtiä & ituja
4 porkkanaa
2 avokadoa
5 rkl Hampunsiemeniä
Fetajuustoa
Tuoreita mintunlehtiä tai muita yrttejä
Oliiviöljyä
Puolikkaan sitruunan mehu
Mustapippuria
+ Esim. keitettyjä linssejä, kananmunaa, loimulohta tms.

Raasta porkkanat pienellä terällä hienoksi raasteeksi kulhoon. Mehukkaasta porkkanaraasteesta syntyy salaatin sydän. Lisää sekaan pari kourallista vuonankaalta tai paloiteltuja pinaatinlehtiä. Myös itusalaatti tai esimerkiksi sinimailasen idut toimivat hyvin. Lisää silputtuja mintunlehtiä tai  muita haluamiasia tuoreita yrttejä. Paloittele avokadot pieniksi paloiksi ja lisää palat sekaan. Lisää hampunsiemenet, muutkin siemenet käyvät. Murenna joukkoon fetajuustoa ja lisää hieman oliiviöljyä ja mustapippuria. Purista päälle mehua sitruunasta. Sekoita kaikki ainekset lusikalla tai kauhalla tasaiseksi mössöksi ja annostele tarjoiluastioihin. Nauti ja sano nam.

♥ Virpi

Hyvinvointi Hyvä olo