Vihernaamio – kuivisten supersankari

Seuraava kauneuskikka on saanut inspiraationsa pian yhdeksän kuukauden ikäiseltä tyttäreltäni, joka nuoresta iästään huolimatta on erittäin hyvin perillä kauneudenhoidon saloista. Aina avokadoa syödessään ohjaa hän ruuasta noin puolet suuhunsa, levittelee toisen puoliskon ympäri kasvojaan, pyörittelee viimeiset mönjät hiuksiinsa ja hymyilee lopuksi leveästi koko vihreällä naamallaan.

She´s got it. Ottakaamme opiksi.

avocado-oil-hair-mask.jpg

Avokado on jo itsessään ihana kuivan ihon kosteuttaja, mutta lisäsin itse sekaan vielä tilkan öljyä. Tarkoitukseen sopii lähes mikä tahansa kylmäpuristettu kasviöljy, esimerkiksi oliiviöljy, manteliöljy tai jokin pähkinäöljy. Testaamalla löydät ihollesi sopivimman mikstuuran.

Kosteuttava avokadonaamio kasvoille ja hiuksille

1 kypsä avokado

3 rkl oliiviöljyä

Kuori avokado, poista kivi ja soseuta hedelmäliha blenderillä tai haarukalla. Sekoita joukkoon oliiviöljy. Levitä seos pestyille kasvoillesi, anna vaikuttaa 15 minuuttia ja huuhtele lämpimällä vedellä. Voit tehdä seoksesta myös hiusnaamion. Levitä tällöin seos pyyhekuiviin hiuslatvoihin. Jos päänahkasi on kuiva, hiero seosta myös päänahkaasi. Suojaa hiuksen esimerkiksi suihkumyssyllä ja anna vaikuttaa noin 20 minuuttia. Huuhtele, pese sampoolla ja viimeistele hoitoaineella.

♥ Virpi

Hyvinvointi Hyvä olo

Pehmeä rauha poskillasi

Tämä suloisen pehmeä ja ihanantuoksuinen kasvonaamio tasapainottaa ja hellii ihoa rauhoittavan ruusuveden, kosteuttavan ja puhdistavan hunajan ja hyviä bakteereja sisältävän jukurtin ansiosta. Naamio sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti sekaihoiset voivat ilahtua sen tasapainottavasta, puhdistavasta ja samalla kosteuttavasta vaikutuksesta. Naamiota kannattaa kokeilla myös syystä tai toisesta ärsyyntyneelle iholle.

diy-honey-yogurt-face-mask.jpg

Tasapainottava ruusu-hunaja-jukurtti-kasvonaamio

2 rkl ruusuvettä

1 rkl maustamatonta jukurttia, esimerkiksi kreikkaista jukurttia

1 rkl kotimaista luomu hunajaa

Annostele jukurtti ja juokseva hunaja kulhoon ja sekoita. Mikäli hunajasi on paksua, notkeuta sitä hieman lämpimässä vesihauteessa. Sekoita joukkoon ruusuvesi. Voit käyttää kaupan valmista ruusuvettä tai valmistaa ruusuveden itse (kts. ohje alla). Levitä naamio puhdistetuille kasvoille ja kaulalle. Anna vaikuttaa noin 10 minuuttia ja huuhtele.

Ruusuvesi

Noin neljä luomu ruusua

Puoli litraa vettä

Nypi ruusuista terälehdet ja huuhtele ne vedellä. Lisää vesi kattilaan ja kiehauta. Lisää sekaan ruusun terälehdet, käännä lieden lämpötila ykköselle ja keitä terälehtiä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes niiden väri on liuennut veteen. Kaada seos terälehtineen isoon suljettavaan purkkiin. Anna ruusuveden tekeytyä suljetussa astiassa jääkaapissa yön yli. Purista aamulla terälehdistä vedet muun veden sekaan ja kaada vesi suppiloa apuna käyttäen pulloihin. Käytä kauneuden hoidossa, kuten esimerkiksi kasvovetenä tai ruuanlautossa. Ruusuvesi säilyy jääkaapissa muutaman viikon.

♥ Virpi

Hyvinvointi Hyvä olo