Vatsastapuhuja

Kuuntele kehoasi.

Kyseistä fraasia kulutetaan ahkerasti, mutta harva on sisäistänyt mitä se käytännössä tarkoittaa.

Itse suoran puheen arvostajana olen ratkaissut asian hyvinkin kirjaimellisesti – Yksinkertaisesti tekemällä tiedustelumatkan sisuksiini, esittämällä kysymyksen ja kuuntelemalla vastauksen.

Keksin aikoinani käyttää tätä nerokkaan simppeliä menetelmää kärsiessäni jatkuvista vatsaongelmista. Erään kerran pohdiskellessani mahani ongelmallista persoonaa koin yllättäen ahaa-elämyksen. Miksen vain kysy siltä suoraan että missä hiertää, kun se kerran tuossa vieressä jatkuvasti nököttää? Siispä hiljennyin, suljin silmäni ja matkustin ajatuksissani sisuksiini, huljahdin liukumäkeä alas nielusta ja humpsahdin vatsaani ja esitin konstailemattoman kysymyksen: ”Vatsakulta, mikä hitto sua pännii? Yritän kaikkeni syödä terveellisesti ja hyvin, mutta tyyppi vaan kiukuttelee, eikä mikään kelpaa. Kerro mulle mitä vielä voin tehdä hyväksesi, lupaan tehdä kaikkeni.”

Ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, vatsaltani tuli vastaus. Ei, se ei alkanut murisemaan minulle korvin kuultavia sanoja, vaan pikemminkin vain välitti ajatuksen päähäni, tiedon, jonka olin toki tiennyt syvällä sisimmässäni, mutta jota en jostain syystä ollut nostanut tietoisuuden tasolle. Vastaus oli: ”Tarvitsen enemmän kypsennettyä ruokaa ja vähemmän kontrolloitua ruokatarkkailua.”

Tämä oli siis aikaa, jolloin olin juuri siirtynyt lähes 100 prosenttia raakaravintoa sisältävään ruokavalioon ja jättänyt totaalisesti pois kaikki vilja- ja maitotuotteet sekä prosessoidut humputukset, enkä lipsunut uudenuljaasta ja puhtaasta ruokavaliostani hetkeksikään. Muutos entiseen oli ollut liian radikaali. Vatsani ei kertakaikkiaan pystynyt sulattamaan sitä. Lisäksi liika kontrolli oli vienyt ilon ja rentouden pois syömisestä, ja kuulin kuinka kiristävää tunnetta säkenöivä sappeni pallean alla säesti vatsan vaatimuksia rennommasta otteesta syömiseen, ja muutenkin elämään.

Sisukalujeni vaatimukset tajuttuani tein työtä käskettyä. Otin takapakkia, aloin mm. kevyesti kypsentämään aka höyryttämään vihannekseni, toin ruokavalioon takaisin hirssiä, tattaria ja kvinoaa ja hyviä juustoja (pastöroimattomia ja luomuja vuohenjuustoja) ja muutenkin höllensin hieman kaikenlaista kontrollia. Ja kas kummaa – konsensus vatsani kanssa syntyi! Pahoinvointikohtaukset loppuivat ja palleakivut alkoivat raueta. Ruokavalion tietty rentouttaminen oli niin helppo ratkaisu, että en itse ollut sitä edes tajunnut. Mutta ei tarvinnut kuin kysäistä asianomaiselta itseltään, niin johan olo helpottui.

Olen muuten käyttänyt tätä suoran kysymisen taktiikkaa erään kerran menestyksekkäästi myös kummalliseen jalkakipuuni, jolle ei tahtonut löytyä selitystä. Ja niinpä kävi kyselyn myötä ilmi, että koipeni oli totaalisen eri mieltä eräistä tekemistäni valinnoista. Jalkani mielestä olin kulkemassa väärään suuntaan elämässäni, eikä se olisi halunnut viedä minua enää metriäkään eteenpäin. Oli tullut aika pysähtyä, joka tasolla, ja miettiä suunta uusiksi.

Okei, eiköhän nämä esimerkit riitä. Lopetan näistä puhuvista raajoista ja sisäelimistäni kirjoittamisen, ennen kun leimaannun totaalisen kajahtaneeksi. Mutta pointtini tuli varmaan selväksi. Kuuntele sitä kroppaasi, jokainen oire on viesti. Ja sisimmässäsi tiedät vastauksen.

♥ Virpi

(kuvat:unknown)