Yhä korkeammalle

”Olin kuin meren rannalla leikkivä lapsi, joka huvitti itseään löytämällä silloin tällöin simpukankuoren, samalla kun koko totuuden valtameri avautui tuntemattomana edessäni.”

Newton löytää simpukankuoria, tavallinen tutkija hiekanjyväsiä, mutta pohjimmainen tarve, pohjimmainen halu, maailman kanssa leikkimiseen on sama. Ihmisen maailmaa ei voi olla olemassa ilman luovuutta, ilman uteliaisuutta, ilman rakkautta maailmaan.

Olemme vastasyntyneitä lapsia maailmankaikkeuden mittakaavassa, kenties miljardeja vuosia jäljessä kosmoksen toisten älyllisen olentojen kehitystasosta. Koiran, tai hyönteisen, tajunnasta meidän tajuntaamme on pienempi hyppäys kuin meidän tajunnastamme korkeammalle kehittyneen kosmisen elämän tajuntaan ja ymmärrykseen. Voiko kukaan vakavissaan uskoa, että ymmärrämme vielä paljoakaan todellisuudesta ja totuudesta – mitenkään väheksymättä tieteemme kaikkia hämmästyttäviä saavutuksia? Eikö ole paljon todennäköisempää, että näkemyksemme ja kokemuksemme maailmasta on yhtä kapea ja rajoittunut kuin hyönteisen?

Henkinen kasvu on mahdollista, ihmiskunnan historia todistaa sen. Olemme kasvaneet, viisastuneet, henkistyneet: rakastamme lähimmäistämme aivan eri mitassa kuin aikaisemmin, ja kelpuutamme lähimmäisiksemme yhä suuremman osan maapallon väestöä. Se, mikä oli muinaisille filosofeille ja uskontojen perustajille vain abstrakti ajatus tai mahdoton ideaali, on nyt arkeamme, ajatteluamme ja lainsäädäntöämme. Mikään evoluution taso ei ole edennyt suoraviivaisesti, mutta aina on syntynyt jotain uutta ja ihmeellistä; tasaisesti ei ole edennyt myöskään hengen evoluutio, mutta kuitenkin nousemme yhä korkeammalle.

Jos Jumala on meidät luonut, epäilemättä hän on tyytyväinen kehitykseemme. Jos taas me olemme luoneet Jumalan, voimme olla tyytyväisiä siihen, että hän kehittyy meidän mukanamme yhä suuremmaksi ja yhä aikuisemmaksi – yhä inhimillisemmäksi.

(teksti: Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja)

♥ Virpi