aika tuo ei koskaan enää palaa…

Tänään tuli sellanen olo, että voisipa sitä elää elämänsä uusiksi vaikka täysi-ikäisyydestä lähtien. Olis tämä nykyinen elämänkokemus ja mokista opitut taidot. Voisi sitten tehdä hiukan fiksumpia päätöksiä. Tänään oli ihanan helpon tuntunen päivä murkinan suhteen. Huomasin, että mun on ihan hirveen paljon vaikeempi syödä vaikkei olisi edes nälkä jos toi chronin tauti rupee oirehtimaan. On karseeta syödä lisää kun vatsa taistelee pään kanssa vastaan. On taas tullut popsittua cuplaton palleroita, joita vois näin niinku kauniisti kutsua pierupapanoiksi. Osastohoidossa ollessa ne olivat ehdottomasti suosituimmat lääkkeet. Joka tytön lääkelistalta löytyi noita autuaan ihania papanoita…

Onpa ihanaa, että joulunpyhät on taas tältä vuodelta juhlittu ja arki palaa takaisin. En tiedä miksi mua on aina jotenkin häirinnyt noi joulun ja pääsiäisen tuhottoman monet pyhäpäivät. Kai se on sitä, että kun ei ole omaa perhettä eikä ole työelämässä niin nuo päivät tuntuu tylsiltä ja piiiiiiitkiltä. Joulu on kuitenkin ihanaa aikaa muuten, mutta pääsiäisestä en oo oikein koskaan tajunnut. Varsinkaan kun en enää kuulu kirkkoon niin pääsiäinen tuntuu jotenkin pakkojuhlalta. Ja itäkeskuksessa on niin hauska katsoa aina arkipyhinä kun shoppailemaan tulleet turistit hämmästelee kauppojen lukittuja ovia. Tänään ei tarvinnut kuitenkaan kenenkään tuskastua kun monin paikoin kaupat oli auki. Ilokseni huomasin kuitenkin, että moni oli shoppailun sijaan valinnut kuntosalin tai ulkoilun omaksi jutukseen. Mä toivon, että oppisin itse rentoutta treenatessa. Mun on hirveen vaikeeta tehdä kevyitä treenejä. Olipa asia mikä tahansa niin mä teen aina kaikkeni ja vähän ylikin. Pitäis tajuta, että maltti on valttia. Ai niin ja tänään ostin sen buffetin tonne pakkaseen. Katsotaan mikä päivä voin kuitata sen etapin suoritetuksi…