Ladataan...
Kimin naapurissa

"But you are not real travellers, right?" 

No eihän me oltu, ei. Mutta kai sitä Vietnamiin saa matkustaa ihan muuten vaan puoleksitoista viikoksi, yöpyä neljän tähden resorteissa, syödä katuruuan sijaan miellyttävissä ravintoloissa, kulkea taksilla ja juoda drinkkejä altaan reunalla? Näin me tehtiin, ja oli muutes aika ihanaa. Off-season -hinnat ja Vietnamin yleinen hintataso mahdollisti aikamoisen leveästi elämisen, ja kerrankin kun siihen oli mahdollisuus, me Irinan kanssa otettiin siitä kaikki irti. Tää reissu sinetöi myös mun neljän kuukauden vaihdon, eikä parempaa lopetusta olisi voinut olla. 

Ho Chi Minh City, Muine, Danang, Hoi An, Hanoi ja Halong Bay. Näissä paikoissa käytiin, Muinessa bussilla (200km matkaan meni about 7h) ja muuten lentäen. Koska kaikkea ei reissusta voi ihan hetkessä kertoa, päädyin listaamaan asioita, jotka Veitnamissa eniten yllätti. 

- Pienten vietnamilaisten miesten halu raahata mun 75 litran, 25 kilon rinkkaa paikasta toiseen. Mullakin oli välillä sen kanssa vaikeuksia, ja kun näillä miehillä oli vain puolet mun massasta, välillä ihan säälitti, kun bussimies tai risteilyopas halusi väkisin hoitaa kantamisen mun puolesta. 

- Kaduilla liehuvat punaiset sirppi ja kirves -liput ja autoteiden varsia koristavat valtavat kadunvarsikyltit iskulauseineen. Onko näitä kommari-maita vieläkin olemassa? Myöskään Ho Chi Minhin (se kansallissankari) kuvaan ei voinut olla törmäämättä.

- Siis oikeesti, eurolla tuoreista hedelmistä puristettua mehua? Ja sitä sai joka ravintolasta. Mä käytännössä elin vesimeloonimehulla, ja Irinalta pyydettiin anteeks, kun passionhedelmämehu olikin tiivisteestä tehtyä ja kysyttiin, jos sen haluaa vaihtaa hedelmistä puristettuun. Nää mehut oli erityisen ihanaa.

- Kuumuus. Lakkaamaton hiki ja öidenkin läpi jatkuva tasainen kuumuus. Hyvä nesteytys oli muistettava, mutta senkään kanssa päivällä ei jaksanut tehdä juuri mitään. Paitsi ehkä lillua meressä (merivesi 30 astetta!!) ja juoda sitä vesimeloonimehua. Kuumuuteen liittyen aurinkorasva oli melkein elintärkeää, sen kanssakin paikat meinasi palaa. Siitä muistutuksena mielettömät rusketusrajat pakaroissa.

- Kaupungistuminen ei selvästikään ole vielä yltänyt Vietnamiin. Asutusta oli tasaisesti joka paikassa, eivätkä suurimmatkaan kaupungit yllä läheskään Aasian kaupunkien mittakaavaan. Mutta jengiä kyllä riittää. Kaupunkikulttuuri oli jotenkin erityisen erilaista kuin odotin. 

- Ruoka oli älyttömän hyvää! Miellyttävän vähämausteista korealaisen ruuan jälkeen. Kadulta tai ravintolasta, kertaakaan en pettynyt, pikemminkin yllätyin positiivisesti.
 

Tämä keskustelu käytiin useaan otteeseen:

"Where are you from?"
"Finland."
"Oh, England!"
"No, Finland!"
"Where in England?"
"FINLAND!!!"
"..."

Jatkuvien sekaannusten välttämiseksi opeteltiin sanomaan paikallisittain Phần Lan.

Hikisten Hanoi -öiden jälkeen lento kohti Sigaporea!

Singaporen kaduilla hiukka eri meininki. Ei tietoakaan katupölyistä, epämääräisistä hajuista tai skoottereita täyteen ahdetuista jalkakäytävistä, vaikka hikistä sielläkin oli. Taidettiin molemmat olla aika innoissamme maiseman vaihdoksesta. Vietnam oli mieletön kokemus, mutta me Suomi-tytöt taidetaan viihtyä paremmin tutussa ja turvallisessa länsimaisessa ympäristössä.

Kuuluisat Singapore Slingit Raffles Hotellissa! Kuin aikakoneeseen olisi hypännyt.

Viimeisenä päivänä vierailtiin kehutussa Singaporen eläintarhassa. Lento lähti vasta yhdeltätoista illalla, joten lähes koko päivä hurahti eksoottisten eläinten joukossa. 

Väsyneinä, mutta onnellisina lähdettiin mun vikalle, Irinan tokavikalle (se meni vielä kotiinsa Lontooseen) lentomatkalle. Voin kertoa, että hiukka turvotti 12 tunnin lennon jälkeen. Pieni paniikki iski, kun kotona en mahtunut vanhoihin vaatteisiin, mutta onneksi seuraavana päivänä se osoittautuikin lennolla kertyneeksi nesteeksi. Thank god, neljän ja puolen kuukauden lomadietti ei johtanutkaan järkyttävään paisumiseen.

Team Irina & Ina kiittää ja kuittaa. Tiimirepuissa ja -kengissä tottakai!

Ladataan...

Ladataan...
Kimin naapurissa

Esittelyssä kaksi aivan mahtavaa innovaatiota, joita Koreassa käytän lähes päivittäin. Tai no, toista vain sään niin suodessa. 

Ensimmäinen kuuluu lähes jokaisen korealaisen ravintolan pöytäkattaukseen. Se on nimittäin pöytiin asennettu nappula, jota painaessa kello kilahtaa ja tarjoilija kiiruhtaa luoksesi. Ei tarvitse odotella, että tarjoilija huomaa hermostuneen vilkuilun tai hienovaraisen vihjailun. Painat vain nappia ja tarjoilija on sekunnissa pöytäsi vieressä. Nappula on kuulemma käytössä siksi, etteivät soulilaiset tykkää odottaa. Ruuhkaisissa paikoissa tämä ei toimi, ei sitten ollenkaan. Pöydät painelevat nappia kilpaa ja tarjoilijoilta menee aivan ohi kuka painoi missäkin järjestyksessä. Muutaman kerran ollaan pöytäseurueen kanssa unohdettu nappulan olemassaolo ja ihmetelty, kun tarjoilijaa ei näy missään. Joskus nappi saattaa myös olla rikki, ja silloin turhauttaa, turhauttaa niin pirusti. Nappulakulttuuriin tottuneet tarjoilijat eivät nimittäin ohi mennessään juurikaan vilkuile ympärilleen. Silloin pitää kajauttaa "JEOGIYO!", joka toimii lähes nappulan lailla. Mutta yleisesti ottaen tämä kiireisen souliitin paras ystävä toimii! 

Toinen kuuluu sadepäiviin. Alussa luulin, että hökötys on roskia varten, ja taisin kerran vahingossa tunkea roskan pussiin. Mutta ei, se onkin suojapussi sateenvarjoille! Sadepäivän sattuessa hökötykset ilmestyvät mystisesti kaikkiin ovenpieliin. Sisään astuttaessa sateenvarjo tipautetaan pussukkaan, ja kaikki paikat pysyvät kuivina. Kuinka kätevää! Kämppis tosin huomautti, että tämä ei ole ympäristölle kovinkaan hyväksi. Pussukkaa on tapana käyttää vain kerran, ja rakennuksesta poistuessa, muovipussi heitetään yleensä roskiin. Jos materiaali olisi ympäristöystävällistä, ja pussia käytettäisiin useamman kerran, olisi tämä lähes täydellinen vempele.

Nämä kaksi arkipäivän helpottajaa toisin mielelläni mukanani myös Suomeen. Ehkä tässä mulle tulevaisuuden ura palvelu-nappuloiden ja sateenvarjon suojuksien maahantuojana!

Enää kuulkaas viisi aamua täällä asuntolalla ja yksi aamu hotellissa, jonka jälkeen joudun jättämään tämän kaupungin taakseni. Onneksi mua odottaa vielä kaksi mieletöntä kohdetta, joita odotan jo aivan intopiukeana (hehe, yks hassuimmista suomenkielen sanoista). Ehkä hieman odotan jo myös sitä kotiinpaluuta. Varsinkin sen yhden erityisen näkemistä neljän ja puolen kuukauden jälkeen (muista tuoda karjalanpiirakat!!).

Seuraavan kerran kirjoittelen ehkä vielä täältä Soulista, Vietnamin hiekkarannoilta, Singaporen kaupunkihumusta tai kotisohvalta. Itse veikkaan viimeisintä.

 

Ladataan...

Ladataan...
Kimin naapurissa

Seuraava kuvavyöry on muutaman viikon takaiselta retkeltä Busaniin. Viikonloppua Busanissa voisi kutsua täydelliseksi viikonloppulomaksi. Aurinkoa, naurua, rannalla loikoilua, ruokaa, drinkkejä ja purjehtimista. Voiko nainen lomaltaan muuta kaivata?

Yllä olevassa kuvassa Korean barbeque, korealaisen ruuan ehdoton lemppari. Ei tarvitse omistaa grilliä, kun voi marssia ravintolaan, istua pöytään ja grillata lihat pöydän keskellä olevalla grillillä. Oon vahvasti sitä mieltä, että tää voisi olla seuraava hipsteri-ruoka Suomessa. En tosin tiedä, miten Suomen lainsäädäntö sallisi pöytägrillit ja heikohkon ilmanvaihdon ..

Toinen ehdoton lemppari Koreassa, siemenpannukakku! Tämä on Busanin erikoisuus, Soulin kaduilla saa vastaavaa pannkuakkua nimeltään hotteok. Taikina maistuu siis aivan pannarilta, mutta sisällä on höyryävän kuumaa kaneli-siemen -seosta. Hintaakaan näillä herkuilla ei yleensä ole puolta euroa enempää.

Korealaisen kaverin kautta päästiin purjehtimaan Busanin edustalle. Tämä taisi olla meidän kaikkien mielestä reissun kohokohta.

Chi-mak (chicken + mak-ju eli olut) ja drinkit pakettiauton perästä.

Ja pitihän tätäkin kokeilla eli korealaista karaokea. Noraebang on oma privaatti huone, jossa karaokea hoilataan niin kovaa kuin lähtee. Laadusta välittämättä. Huoneen saa vuokrattua tunniksi reilulla kympillä. Tämän jälkeen oli ääni käheänä.

Tässä valmistuu typpi-jäätelöä. Tuli pieni Heureka-efekti, kun pojat valmistivat jätskiä tehosekoittimissa (jos muistatte, kun lapsena mentiin Heurekan labraan ja tehtiin kemiallinen reaktio, jossa kiposta tuli paksua valkoista höyryä). Typpi-jätski on ilmeisesti uusi trendi herkkujen maailmassa.

Toisena päivänä rannalla makoilun jälkeen löydettiin aivan ihana patio mäen rinteeltä, josta näki alas Haeundae -rannalle. Ensin päätettiin tilata vain drinkit, mutta lopulta päädyttiin syömään lähes täysi kolmen ruokalajin menu. Tällaisesta maisemasta ei ihan helposti halunnut luopua.

Ai että, kyllä tekisi mieli palata takaisin loikoilemaan Busanin rannoille täältä sateisesta Soulista.

Ladataan...

Pages