Onnellinen nainen

Eräs professoreista aloitti maanantain luennon kertomalla tarinan siitä, kuinka hän viikonloppuna oli istunut ystävänsä kanssa viisi tuntia kahvilassa ja puhunut onnellisuudesta sekä siitä, miten sen voi saavuttaa. Lopputuloksena oli ollut, että onnellisuus saavutetaan itsekontrollin kautta. Professorin mukaan ihmiskontakti on onnellisuudelle välttämätöntä, ja se miten toimimme ympäröivien ihmisten kanssa rakentaa onnellisuutta. Koska ihmiset ympärillä ovat muodostuneet sellaisiksi kuin ovat koko elämänsä ajan, ainoa asia mikä on muokattavissa on oma itse. Kyseessä oli pelkästään vaihtareille suunnattu kurssi, ja hän toivoi, että opimme tämän kokemuksen kautta mahdollisimman paljon ja saamme lisää ymmärrystä onnellisuutta varten. 

(Korealaiset proffat on ihan huikeita. Eräs toinen professori meditoi joka sunnuntai neljä tuntia ja lupasi viedä meidät katsomaan shamaani-rituaalia. Samainen professori varoitti meitä myös hoivavietistään, jota saattaa tuntea meitä kohtaan, koska hänen oma poikansa on toisessa kaupungissa opiskelemassa. Tiedän myös yhden professorin lasten nimet ja iät sekä vaimon ammatin. Kaikki neljä, jotka mun luentoja pitää, ovat asuneet useampia vuosia jenkeissä ja ammentaneet tietotaitoaan sieltä. Vaikka he ovat todella rentoja ja helposti lähetyttäviä, tunnen myös suurta kunnioitusta heitä kohtaan. Upeita ihmisiä.)

Ja voi, kyllä sitä onnellisuutta on täältä saatu! Ei voi muuta kuin olla kiitollinen ja ottaa tästä kaikki irti.

Alla olevassa kuvassa on onnellinen ja jokaista ihosolua myöten kuurattu nainen. Sunnuntaina puhdistin ja paransin itseäni Dragon Hill Spassa. Suolahuone, erilaiset kuumahuoneet, aromaattinen sauna, parantavia ainesosia sisältävät lukuisat altaat ja body scrub + massage teki tehtävänsä. Naisten kanssa alasti hengailu kylpylässä oli yllättävän rentouttavaa ja korealaisen mamman käsittely hierontapöydällä avasi viimeisenkin jännitteen (makasin alasti pöydällä, ensin kuorintahanskoilla kuorittiin koko kroppa (kuolleen ihon määrä oli kuvottava) aivan joka paikasta (käsittely ei ole ujoja varten), sitten öljyn kanssa kokovartalohieronta ja lopuksi vielä hiustenpesu). 

img_2550.jpg

Korea pitää musta hyvää huolta.

Lisään vielä loppuun tän päivän teemakappaleen. Kuvitellaan, että Soul, josta tässä lauletaan, on tää mun tän hetken kotikaupunki.
 

//www.youtube.com/embed/1lrpTho-3pU

Hyvinvointi Mieli Matkat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.