Vieraita Suomesta

Astuin jälleen turistioppaan rooliin, kun ihanimmat Iskä ja Äiti saapuivat viikon vierailulle. Omien ”kiireiden” takia näytin usein kartasta kohteen ja annoin ohjeet määränpäähän, on se kaksikko sen verran kokeneita maailmanmatkaajia, ettei onneksi ihan kädestä tarvinnut pitää. Paitsi ruokaa tilatessa. Ja metroreiteissä. Ja rahan kanssa. No ei, kyllä ne vielä joskus Aasian valloittaa. 

Seuraavat kuvat on viikon varrelta napsittuja otoksia. En tiedä, mikä fiilis vanhemmille jäi viikon jälkeen, mutta mun mielestä oikein onnistunut turistiviikko. Mä tosiaan skippasin useimmat nähtävyydet, koska olin niissä jo käynyt, mutta esimerkiksi Bongeun-sa -buddha-temppeli ja korealainen jalkapallo olivat mullekin aivan uusia tuttavuuksia. Temppelissä suosittelen ehdottomasti käymään ja aivan sen läheltä löytyvät kuninkaiden ja kuningattaren hautakummut voi kurkata samalla reissulla.

Hotellissa yöpyminen oli tälläkin kertaa aivan parasta. Mikään ei vaan yksinkertaisesti voita hotellin puhtaita muhkeita valkoisia lakanoita ja pyyhkeitä. Seuraavan kerran yövynkin hotellissa neljän viikon päästä aivan jossain muualla! Mutta nyt vielä neljän viikon ajan nautitaan näistä jo tutuiksi tulleista maisemista.

IMG_4435.JPG

IMG_4438.JPG

IMG_4442.jpg

IMG_4445.jpg

IMG_4449.JPG

IMG_4460.JPG

IMG_4468.JPG

IMG_4568.jpg

IMG_4583.JPG

IMG_4590.JPG

IMG_4599.jpg

IMG_4602.jpg

IMG_4605.JPG

IMG_4613.jpg

IMG_4627.JPG

IMG_4645.JPG

Mun asuntolan sänky ei valitettavasti näytä ihan tältä. Mutta silti mä sinne kaivaudun onnellisena pitkän päivän jälkeen.

Kauniita unia!

Suhteet Ystävät ja perhe Matkat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.