Arkipäivän helpottajat
Esittelyssä kaksi aivan mahtavaa innovaatiota, joita Koreassa käytän lähes päivittäin. Tai no, toista vain sään niin suodessa.
Ensimmäinen kuuluu lähes jokaisen korealaisen ravintolan pöytäkattaukseen. Se on nimittäin pöytiin asennettu nappula, jota painaessa kello kilahtaa ja tarjoilija kiiruhtaa luoksesi. Ei tarvitse odotella, että tarjoilija huomaa hermostuneen vilkuilun tai hienovaraisen vihjailun. Painat vain nappia ja tarjoilija on sekunnissa pöytäsi vieressä. Nappula on kuulemma käytössä siksi, etteivät soulilaiset tykkää odottaa. Ruuhkaisissa paikoissa tämä ei toimi, ei sitten ollenkaan. Pöydät painelevat nappia kilpaa ja tarjoilijoilta menee aivan ohi kuka painoi missäkin järjestyksessä. Muutaman kerran ollaan pöytäseurueen kanssa unohdettu nappulan olemassaolo ja ihmetelty, kun tarjoilijaa ei näy missään. Joskus nappi saattaa myös olla rikki, ja silloin turhauttaa, turhauttaa niin pirusti. Nappulakulttuuriin tottuneet tarjoilijat eivät nimittäin ohi mennessään juurikaan vilkuile ympärilleen. Silloin pitää kajauttaa ”JEOGIYO!”, joka toimii lähes nappulan lailla. Mutta yleisesti ottaen tämä kiireisen souliitin paras ystävä toimii!
Toinen kuuluu sadepäiviin. Alussa luulin, että hökötys on roskia varten, ja taisin kerran vahingossa tunkea roskan pussiin. Mutta ei, se onkin suojapussi sateenvarjoille! Sadepäivän sattuessa hökötykset ilmestyvät mystisesti kaikkiin ovenpieliin. Sisään astuttaessa sateenvarjo tipautetaan pussukkaan, ja kaikki paikat pysyvät kuivina. Kuinka kätevää! Kämppis tosin huomautti, että tämä ei ole ympäristölle kovinkaan hyväksi. Pussukkaa on tapana käyttää vain kerran, ja rakennuksesta poistuessa, muovipussi heitetään yleensä roskiin. Jos materiaali olisi ympäristöystävällistä, ja pussia käytettäisiin useamman kerran, olisi tämä lähes täydellinen vempele.
Nämä kaksi arkipäivän helpottajaa toisin mielelläni mukanani myös Suomeen. Ehkä tässä mulle tulevaisuuden ura palvelu-nappuloiden ja sateenvarjon suojuksien maahantuojana!
Enää kuulkaas viisi aamua täällä asuntolalla ja yksi aamu hotellissa, jonka jälkeen joudun jättämään tämän kaupungin taakseni. Onneksi mua odottaa vielä kaksi mieletöntä kohdetta, joita odotan jo aivan intopiukeana (hehe, yks hassuimmista suomenkielen sanoista). Ehkä hieman odotan jo myös sitä kotiinpaluuta. Varsinkin sen yhden erityisen näkemistä neljän ja puolen kuukauden jälkeen (muista tuoda karjalanpiirakat!!).
Seuraavan kerran kirjoittelen ehkä vielä täältä Soulista, Vietnamin hiekkarannoilta, Singaporen kaupunkihumusta tai kotisohvalta. Itse veikkaan viimeisintä.