Teeviljelmillä
Tähänastisen vaihtoajan omituisin, yllättävin, odottamattomin ja mukavuusrajojen ulkopuolelle eniten menevä retki tehtiin viikko sitten eteläiseen Koreaan. Siis sinne ihan etelään. Etelä-Korean etelään. Kun kuultiin vaihtarikavereilta kauniista teeviljelmistä, iski matkakateus, ja sinne meidänkin oli päästävä. Suunnaksi siis Boseong ja Daehan Dawon Tourist Tea Plantation.
Ensimmäinen kysymys: miten hitossa me sinne päästään?!
Soulista ensin KTX-junalla Gwnagjuun. Gwangjussa juna-aseman vaihto bussiterminaaliin ja bussiterminaalista linja-autolla Boseongiin. Sieltä vielä toisella linja-autolla itse teeviljelmille. Matka-aika: noin kuusi tuntia kaikkine vaihtoineen ja odotusaikoineen.
Boseongin bussiasemalla iski pienimuotoinen uskonpuute. Maisemat olivat nämä, vanha nainen hiveli mun jalkaa ja mumisi jotain koreaksi, meille puhuttiin paljon, ei todella tiedetä mitä, vessavaihtoehtona reikä lattiassa, ja 7eleven ainoana tuttuna kiinnekohtana.
Mutta me päästiin kuin päästiinkin oikeaan bussiin ja onnistuttiin hyppäämään oikealla asemalla pois. Hurraa! Saatiin kipolliset vihreätee-jätskiä ja nähtiin vihdoin mihin tämän kaikki vaiva on meidät tuonut. Johan alkoi hymyilyttää.
”Mä kuivatan tän lehden ja teen sulle kupillisen teetä.”
Oh my, kyllä kannatti. Niin kaunista, erilaista Koreaa kuin mihin Soulissa ollaan totuttu.
Toinen kysymys: missä me nukutaan?
Oltiin myös kuultu Yulpo -beachista, hiekkarannasta lähellä teeviljelmiä. Se oli meidän seuraava etappi ja sieltä meidän pitäisi löytää myös majapaikka. Meillä ei ollut etukäteen varattuna kattoa pään päälle, vaan luotettiin siihen, että jos ei muualta, niin jiljimbangeista (korealaisista kylpylöistä) löytyy aina lattiapaikka. Google mapsin avulla yritettiin paikantaa mahdollisia hostelleja, hotelleja, motelleja, ihan mitä vain, missä yömme voisimme viettää. Rannalla oli yksi ainoa suuri rakennus; hotelli. Sinne siis marssimme, mutta respa antoi aika julman hinnan yhdelle yölle ja neuvoi meidät läheiseen motelliin.
Motelli oli tämä:
Hetken aikaa kierreltyämme, totesimme, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Sisään vain, rahat tiskiin ja avain kouraan. Vain yksi sääntö: älä ajattele liikaa.
Kolmas kysymys: mitä me syödään?
Yulpon kadut olivat tyhjät, samoin kaikki lukuisat mereneläviä myyvät ravintolat. Muita ruokavaihtoehtoja ei juurikaan ollut. Olimme pienimuotoisessa shokissa kylän pienuuden ja yöpaikkamme ansiosta, joten marssimme paikalliseen R-kioskiin ja päätimme syödä illalliseksi piknikin rannalla. Kauppakassi täyttyi hiilari- ja rasvapitoisilla eväillä, mutta jollain shokkia piti lieventää. Eksyi kassiin myös valkoviinipullo.
Asettauduttiin rannalle, ja korkattiin viini. Sillä hetkellä ei juuri muuta voinut todeta, kuin että nyt ollaa kyllä kaukana kotoa. Mutta meillä oli ranta ja pienimuotoinen viinihiprakka. Shokki alkoi pikkuhiljaa vaihtua nauruun ja nautintoon. Kun ranta pimeni, se alkoi täyttyä raketteja ampuvista korealaisista. Nyt ei puhuta mistään upeista tykeistä, vaan kissanpieruista ja roomalaisista kynttilöistä. Mutta siitä huolimatta taidettiin nauttia niistä enemmän kuin uudenvuoden ilotulituksista.
Meidänkin oli pakko saada tähtisädetikut.
Selvittiin motellissa yön yli, vaikkei sen julkisivu mitenkään lupaavalta näyttänytkään. Hyvin nukutusta yöstä ei voida puhua, mutta siihen syynä oli lähinnä tasatunnein sävelmää soittava kylän kirkko. Aamiainen syötiin jälleen rannalla, ja aamupäivä vietettiin pienessä kylpylässä. Lojuttiin vihreätee- ja suolakylvyissä korealaisten mammojen tuijotuksen alla. Ihan selkeästi jotain parantavia voimia korealaisten kylvyissä on, sillä aikaisemmin tukossa olevasta nenästä ei kylpyjen jälkeen ollut tietoakaan.
Kylpyjen jälkeen aloitettiin hyvin ripeästi matka kotia kohti. Yulpo oli todellakin nähty, Boseongissakin vietettiin vain pakollinen bussin odotusaika. Sunnuntai-iltana Yongsanin rautatieasemalle saapui kaksi aika pirun väsynyttä reissaajaa.