Turistina Soulissa

Nyt voi suoraan sanoa, että on kaikkensa antanut fiilis. Viimeisen puolentoista viikon aikana jokaiseen päivään on mahtunut niin paljon, etten edes tiedä mistä aloittaa. Veli oli täällä mun luona kylässä, yliopistossa oli midterm examit ja kävin viikonloppureissulla Jeju-saarella. Vuorokauden jokainen tunti tuli käytettyä tehokkaasti nähtävyyksiin ja kaikki ylimääräinen aika ympäri Soulia heilumisen välissä kului kokeisiin lukiessa (tosiaan siis järjestyshän on, että ensin hupi ja sitten koulujutut). Veljen kyläilyn jälkeen lähdin heti seuraavana päivänä suoraan psykologian tentistä Jejulle. 

Vaikka näiden puolentoista viikon aikana jokaiseen päivään on enimmäkseen mahtunut pelkkiä riemun ja ilon tunteita koulustressin lisäksi (näköjään onnistuin sen täälläkin kehittämään, milloin mä opin?!), on mun pakko todeta, että ihana hengähtää. Aamusta iltaan painamista ei vaan jaksa rajattomasti.

Mutta oliko vähän parasta, että mun veli oli täällä! Sain nimittäin nukkua kokonaisen viikon hotellissa!! Muhkea hotellisänky, puhtaat pyyhkeet joka päivä, valmiiksi pedatut sängyt ja paljon paljon enemmän tilaa kuin täällä pienessä asuntolan kopperossa. Ei kovaa patjaa, ei suihkuun jonottamista, ei hiljaa hiipimistä aamulla, eikä kolmea muuta ihmistä samassa tilassa. Olin myös valkannut hotellin täysin toiselta puolelta kaupunkia, Yeouido-saarelta, aivan erilaiselta alueelta kuin mihin asuntola-huudeilla olen tottunut. Tuntui suorastaa luksukselta, vaikkei mistään luksushotellista puhutakaan. Vaikka mulla ei mitkään kurjat oltavat täällä asuntolassakaan ole, oli hotelliviikko hyvää vaihtelua. Ja tietysti hotellissa asumisen lisäksikin oli ihan jees tosi kiva nähdä veljeä pitkästä aikaa.

Olin säästänyt muutamia kohteita veljen vierailua varten, ja oltiinkin suorastaan superturisteja. Ensimmäinen päivä aloitettiin käymällä Gyeongbokgung -palatsilla. Palatsi on kaunis jo itsessään, mutta ympäröivät vuoret tuo siihen vielä oman lisänsä.

Palatsilta jatkettiin moikkaamaan presidenttiä. Jenkeillä on White House, korealaisilla Blue House.

Kun mä otin kuvia mun jaloista …

… korealaiset otti kuvia itsestään. Tämä ryhmäselfieiden tai ihan vain selfieiden ottaminen ei todellakaan ole mitenkään harvinainen näky. Ja juuri näin niissä kuuluu poseerata. 

Käytiin ihmettelemässä Gangnamin menoa.

Tehtiin tietysti myös retki rajalle. Bussi haki meidän hotellilta aikaisin aamulla ja toimitti meidät ja lastillisen amerikkalaisia DMZ:lle. Siellä me sitten yritettiin olla vilkuttelematta tai osoittelematta pohjoisen puolelle, ottamatta kuvia kielletyistä kohteista ja muutenkin nätisti jenkkisotilaiden valvovien silmien alla. 

Etelä-Korean sotilaat seisoivat liikahtamatta hyökkäävissä asennoissa suojellakseen meitä turisteja siltä varalta, jos jotain sattuisi. Pohjois-Korean puolella seisoi vain yksi sotilas harmaan rakennuksen rappusilla, mutta kuulemma meitä videoitiin ja tarkkailtiin rakennuksen ikkunoista.

Rehellisesti sanottuna rajaretki tuntui jotenkin teennäiseltä. Raja itsessään on tietysti totisinta totta ja siihen liittyy paljon vakavia tapahtumia, mutta turistien kierrättäminen rajan tuntumassa olevissa kohteissa ja kaikki, mitä meille kerrottiin tuntui olevan tarkkaan harkittua. Nyt kaksi kuukautta Korean historiaa ja politiikkaa opiskelleena, oli helppo huomata pieni propaganda-vivahde. Pohjoisen ja Etelän suhde ei ole ihan niin suoraviivainen kuin mitä kierroksella tai joskus myös länsimaisessa mediassa annetaan ymmärtää.

Tästä huolimatta oli mielenkiintoista nähdä paikka todellisuudessa ja mieltä kutkuttavaa tähystellä Pohjoisen puolelle. Alla olevassa kuvassa näkyy propaganda-kylä, jonka keskellä kohoaa 160 metriä korkea lipputanko kevyellä 270 kilon lipulla varustettuna. Tanko on pystytetty vastaiskuna Etelä-Korean vastaavalle tietysti pienemmälle lipputangolle. Tuo Pohjois-Korean lippu on niin painava, ettei se normaalilla tuulella jaksa edes liehua. Propaganda-kylästä ollaan varmoja, ettei siellä asu ketään, sillä osa ikkunoista ja ovista on maalattuja, ja öisin näkee, kuinka valo taloissa on kirkas alakerroksissa, mutta himmenee yläkerroksia kohti. Tämä siis tarkoittaa, ettei kerrostaloissa ole kerroksia.

Toinen päväretki tehtiin Bukhansan kansallispuistoon hikingin merkeissä. Kiivettiin 700 metriä korkealle Jopong-huipulle. Alkuun meitä johdatti pinkit Buddha-lamput.

Huipulla oli uskomattomat näkymät.

Alastullessa sai olla tarkkana, ettei lähde liukumaan irtokivien mukana.

Yritettiin vierailla War Memorialilla, mutta meidän harmiksi se oli maanantaisin kiinni.

Gwangjang-ruokamarketilla tyydyttiin ihmettelyyn maistelun sijasta …

… ja päädyttiin Insadongiin syömään kakkaa. Aikaisemmin olen nähnyt tätä paikallista herkkua vain kalan muodossa, joten tätä oli pakko kokeilla. Herkkussa on taikinan sisällä jonkunlaista paputahnaa. Oikein hyvää.

Tällaista mahtui meidän viikkoon ja tietysti paljon muuta. Veljelle jäi ilmeisesti hyvä kuva Soulista, ja mä odotan jo innolla seuraavaa yöpymistä hotellissa (enää kaksi ja puoli viikkoa!). Matkavideo on työn alla, katsotaan milloin saadaan se valmiiksi.

Sateinen Soul kuittaa. Kaivaudun peiton alle, laitan silmät kiinni ja nautin pitkistä yöunista. Ei vaan, vitsi vitsi, herätyskello herättää 6:30 uuteen viikkoon. Ou jes, taas mennään.