Hello, it’s me

Heissan alla, mun nimi on Elli, olen 20v ja asustelen Vaasassa. Opiskelen Vaasan yliopistossa viestintätieteitä ensimmäistä vuotta, ja asun yhdessä avomiehen ja kahden koiran kanssa.

Me & my babies ♡

 

Halusin perustaa blogin, koska bloggaaminen on kiinnostanut mua kauan, ja koen, että mulla on niin paljon asiaa meikeistä ja ylipäätään kaikesta kauneuteen liittyvästä, että kaikkea tekstiä en pysty Instagramin puolelle mahduttaa. Yläasteella aloitin leikkimään meikeillä ja siitä asti en ole pystynyt laskea sivellintä kädestä. Mun luomuksia Instagramin puolelle olen nyt parisen vuotta postaillut, ja meikkaamisen lisäksi olen uudeksi harrastuksekseni ottanut piirtämisen tabletilla. Fun fact: nuorempana olin ihan varma, että mussa ei oo yhtäkään taiteellista solua. Tässä sitä nyt ollaan…

 

Teen meikkaamista lähinnä harrastuspohjalla ja eräänlaisena terapiamuotona, mutta muita ihmisiä meikkaan silloin tällöin 4H-yritykseni kautta, jonka perustin vuosi sitten eräänlaiseksi ”side hustleksi”. Meikkien lisäksi teen myös yksinkertaisia kampauksia.  Tulevaisuudessa haluan yhdistää koulutukseni ja kauneusalan työtä ja uraani ajatellen. Olen tehnyt yhteistyötä Inglot Suomen kanssa vuoden 2019 alkupuoliskolla, Inglotin Instagramista @inglotsuomi löydät muutamia mun luomuksia kun selaat vähän alaspäin.

 

Mun blogissa tulen kirjoittelemaan erilaisista meikkitrendeistä, mun lempi meikki- ja ihonhoitovinkkejä, erilaisia kampauksia ja muuta kauneuteen ja ihonhoitoon liittyviä juttuja. Toiveita postauksiin saa esittää Instagramin puolella (@kindalikemakeup) tai kommenteissa!

 

♡, Elli a.k.a Kindalikemakeup

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *