Donna Leon – Turvasatama
Viime viikkoina lukutahtini on ollut raivostuttavan hidas. Jonkinlainen lukujumitus on vaivannut, eikä kirjahyllyssä majaileviin hyviinkään kirjoihin ole jostain syystä tehnyt mieli tarttua. Sain kuitenkin vihdoin ja viimein luettua Donna Leonin suomennetuista kirjoista toisiksi uusimman, eli Turvasataman. Normaalisti tällainen kevyehkö dekkari vanhentuu käsissäni ehkä muutaman tunnin, mutta tätä taisin tahkota pari viikkoa (!). Olen lukenut kaikki aiemmat Leonin kirjat järjestyksessä ja odotin tältä kirjalta samaa kuin edellisiltäkin, viihdyttävää ajanvietettä mukavan Guido Brunettin kanssa Venetsian kapeilla kujilla.
Kuva lainattu Adlibriksen nettisivuilta
Tämä ei kuitenkaan iskenyt, ei sitten millään tavalla. Aiemmissakin Brunetti-kirjoissa on ollut laadunvaihtelua todella hyvistä tylsähköihin ja valitettavasti tämä osuu jälkimmäiseen kastiin. Juoni oli jotenkin älytön ja sekava, lukijaa johdatettiin useampaan suuntaan ja lopulta osa juonenkäänteistä osoittautui umpikujaksi. Aivan kuin kirjoittaja olisi halunnut itsekin käyttää juonikuviota a kirjan loppuun asti, muttei keksinyt sopivaa tapaa ja päätyi juonikuvioon b. Lukijaa (ainakin tätä nimenomaista lukijaa) tämä ärsyttää suunnattomasti ja koko kirja jää sen takia aivan yhdentekeväksi. Sain kirjan loppuun muutama päivä sitten, enkä oikeastaan enää edes muista, mitä siinä tapahtui.
Yleensä pidän Leonin dekkareista siksi, että ne ovat juuri sopiva yhdistelmä italialaista ruokaa, venetsialaisuutta, rikoksia ja hauskoja henkilöhahmoja, mutta tästä puuttui suurin osa. Brunettin perheen ruokailuja kuvattiin todella vähän (tosin voin uskoa että jotkut kirjan lukeneet ilahtuvatkin tästä. Ruokakohtauksia on näissä dekkareissa nimittän paljon!), eikä Brunettin perhe-elämästä kerrottu kuin muutamalla lauseella. En siis saanut sitä, mitä odotin. Rikoskin oli ehkä hiukan normaalia verisempi, Leon ei juurikaan harrasta murhalla mässäilyä, mikä Leonin eduksi on sanottava. Brunetti-kirjat ovat siksi leppoisia dekkareita, ettei lukijan tarvitse ahdistua väkivallan määrästä tai yksityiskohdilla herkuttelusta (köh, Patricia Cornwell, köh).
Jos ei ole lukenut aiempia Brunetti-kirjoja, tästä ei varmasti satunnainen lukija saa mitään irti. Brunettiin aiemmin tutustuneet taas todennäköisesti pettyvät, mutta lukevat uskollisesti sarjaa jatkossakin, toivoen tason parantumista seuraavassa osassa.