Puuh. Edellisestä postauksesta on vierähtänytkin jo useampi päivä. Lukea en vaan ole ehtinyt, kun tähän on mahtunut niin hautajaiset, sukulaisvierailuja ja muuta vastaavaa. Öisin x kertaa heräilevä vauva ei myöskään edesauta pitkäkestoista lukemiseen keskittymistä päivisin… Tänään vauva kuitenkin päätti nukkua piiitkät päiväunet ja sain vihdoin luettua kesken olleen kirjan loppuun. Vaikka edelliset blogissa esittelemäni kirjat sattuivatkin olemaan uutuuksia, en yleensä yksinkertaisesti pysty lukemaan kirjoja uunituoreina. En juurikaan osta kirjoja uutena (kalliita), vain ihan tietyt kirjat olen hankkinut omaan hyllyyni heti niiden ilmestyttyä. Olen siis yleensä kirjaston varassa mitä uutuuksiin tulee ja varausjonot sanelevat sen, milloin kirjan käsiini saan. Usein en edes laita uutuutta varaukseen, vaan lisään sen luettavien kirjojen pitkääkin pidemmälle listalleni ja palaan asiaan sitten joskus. Niinpä tämän päivän luettu kirja onkin muutamia vuosia sitten ilmestynyt dekkari.

Olen dekkareiden suhteen myöhäisherännäinen ja tajusin niiden viehätyksen vasta aikuisiällä. Fiksuna tyttönä aloitin dekkareiden lukemisen kymmenisen vuotta sitten Patricia Cornwellin ensimmäisellä Kay Scarpetta -kirjalla kun olin yksin kotona, enkä tietenkään uskaltanut nukkua kunnolla koko yönä. Tästä viisastuneena luen nykyään potentiaalista uniin tulevaa kirjallisuutta vain valoisalla, tai jonkun muunkin ollessa kotona. Pohjoismaiset dekkarit vetoavat, ei niitä suotta ole kehuttu. Henning Mankellin Wallanderit ovat suuria suosikkejani, mutta norjalaisen Karin Fossumin kirjoissa on myös jotain tosi kiinnostavaa!

Paha tahto on siinä mielessä tyypillinen Fossumin kirja, että se on aika epätyypillinen dekkari. Fossumin kirjoissa itse rikos tai sen selvittäminen ei useinkaan ole pääosassa, vaan monesti kirjailija keskittyy kuvaamaan rikosta tekijän näkökulmasta. Vaikka Paha tahtokin kuuluu Konrad Sejer -dekkareiden sarjaan, Sejer on ihan sivuosassa tässä kirjassa. Useinhan dekkarikirjailija kuljettaa juonta ratkaisijan näkökulmasta (Esimerkiksi Mankellilla Wallander on poliisi, Camilla Läckbergillä ja Liza Marklundilla Erica Falck ja Annika Bengtson toimittajia ja Patricia Cornwellilla Scarpetta kuolinsyyntutkija), mutta Fossum rikkoo tämän perinteen siitä huolimatta, että hänenkin päähenkilönsä Sejer on poliisi. 

(Kuva lainattu Adlibriksen sivuilta)

Paha tahto kertoo kolmesta ystävästä, joista yksi joutuu onnettomuuteen ja kuolee. Konrad Sejer parinsa Jacob Skarren kanssa ryhtyy tutkimaan onnettomuutta ja he epäilevät alusta asti, että siihen liittyy jotain hämärää. Kun myöhemmin löytyy toinen ruumis, johon kolmikolla on yhteys, epäilykset vain syvenevät. Fossumin kirjoissa jännite ei yleensä muodostu siitä, kuka rikoksen teki ja miksi. Lukija tietää usein ensimmäisiltä sivuilta lähtien, kuka on tappanut kenet. Tässäkin kirjassa Fossum kuvaa kahden päähenkilön ajatuksia, moraalia ja tunteita ja psykologinen näkökulma toimii. Fossumin henkilöt ovat harvoin läpeensä pahoja, vaan heillä on usein selvä syy siihen, miksi hankalaan tilanteeseen on ajauduttu. Henkilöistä ei ole helppo pitää, eikä se ole tarkoituskaan. Paha tahto käsittelee samoja teemoja kuin Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin, syyllisyydentunto on avainsana kuvaamaan tätä dekkaria. 

Luin kirjan suht nopeasti, parissasadassa sivussa ei kauaa kestänyt. Pidinkö kirjasta? En oikeastaan, Fossumin kirjoista on aika hankala pitää, mutta kirjoitustapa on dekkaristille sen verran poikkeava, että näitä tulee sen takia luettua. Aiheet ovat usein aika ahdistavia ja jäävät mieleen pyörimään, joten Fossumin kirjojen välissä on pakko pitää pidempi tauko. Suosittelen kaikille psykologisten dekkarien ystäville, mutta ihan perinteisten dekkarien ystävät joutunevat pettymään.

Karin Fossum: Paha tahto (Den onde viljen, 2008)

Johnny Kniga 2009, 222 sivua

Suomentaja: Tarja Teva