Välilukemista
En tiedä, onko termi välilukeminen ihan yleisesti tunnettu sana, mutta sana itsessään kertonee, mistä on kyse. Välilukemisella tarkoitan siis niitä tavalla tai toisella kevyempiä tai lyhyempiä kirjoja, joita luen paksumpien tai aiheeltaan vakavampien kirjojen välillä. Usein tuntuu siltä, että aivot kaipaavat erilaisia haasteita (ja välillä suoranaista lepoa) ja monen paksun, vakavan tai aiheeltaan raskaan kirjan lukeminen peräkkäin on hankalaa. Silloin lukeminen tuntuu laahaavan ja kirjaan ei edes aina huvita tarttua. Jos taas lukee tiiliskiven perään jonkun kepeämmän romaanin, tuntuu lukeminen taas mukavalta ja luettavien kirjojen pino pienenee :).
Mitkä kirjat sitten ovat välikirjoja ja mitkä eivät? Ja jos on välikirjoja, onko silloin myös pääkirjoja? Kirjojen arvottaminen genrejen mukaan ei todellakaan aina toimi ja joskus paksumpikin kirjajärkäle saattaa osoittautua kevyeksi höttökirjaksi. Tai toisinpäin, joku hömppäkirjaksi luulemani tarjoaakin syvällisempää ajateltavaa kuin etukäteen ajattelin. Se, että joku kirja saa hyllyssäni välikirjan tuomion, ei suinkaan tarkoita sitä, että se olisi jotenkin vähäarvoisempi kirjana. Se vaan on aiheeltaan erilainen, kuin edellinen lukemani kirja.
Viimeisin lukemani kirja on edellisessä postauksessa esitelty Tikli. Vaikka se oli lopulta suhteellisen nopealukuinen, seuraavaksi kirjaksi ajattelin valita jonkun ohuemman (ja kevyemmän ihan konkreettisesti. Tahdon lukea kirjan, jonka voin laskea käsistäni tarvittaessa saman tien ja kirjan, joka on nopea ja helppo lukea. Tämän pinon raahasin kotiin edellisellä kirjastokäynnillä ja vaikka todella, todella tahtoisin jo uppoutua Zamonian ihmeelliseen maailmaan Walter Moersin kanssa, taidan napata seuraavaksi kirjakseni pinon alimmaisen, Anneli Kivelän Katajamäki-sarjaan kuuluvan kirjan. Katajamäet on varmasti suunnattu minua yhden sukupolven vanhemmille naisille, mutta ne ovat juuri sopivaa väliluettavaa. Maalaisromantiikkaa, helposti seurattava (ja usein ennalta-arvattava) juoni, mukavaa ja leppoisaa, vanhanaikaista tunnelmaa. Ei mitään mieltä järisyttävää tai liian tunteellista, eikä myöskään mitään liian mieleenjäävää, joka vaikuttaisi taas seuraavan kirjan lukemiseen ja tunnelmaan virittäytymiseen. Luetteko te muut välikirjoja tai mietittekö te ylipäätään sitä järjestystä, jossa luette kirjoja?