Kuvassa Leijapoika ja peltimuki, josta särvin milloin mitäkin kirjan lukemisen aikaan.

Me ihmiset, olimme varsinaisesti kusipäisiä tai emme, arvostamme aina vääriä asioita ainakin aluksi.

Kielessä on kiva rytmi: ”Lähdin kyllä kohti juomakojua, mutta käännyin t-paitakojun kohdalla vasemmalle – jos asiakas maksoi viisi dollaria, valkoiseen t-paitaan painettiin Jeesuksen, Elviksen tai Jim Morrisonin kasvot. Tai kaikkien kolmen. Mariachi-musiikki raikui kovaa, ja nenääni tuoksahtelivat etikkakurkut ja grillattu liha.
Älysin Taherien harmaan pakettiauton kahden käytävän päässä. Se seisoi mangovartaita myyvän kioskin vieressä, ja Soraya oli yksin, näkyi lukevan. Valkoinen nilkkapituinen kesämekko tänään. Avokärkiset sandaalit.” Jne.

”I wondered” on ilmeisesti käännetty joka kerta muotoon ”ihmettelin”.

Joku dorka on joskus keksinyt, että leija voi merkitä myös pierua. Kauniita sanoja, joita kukaan ei tiettävästi vielä ole pilannut, ovat esimerkiksi kello ja lamppu.

Leijapoika on hyvä kirja. Suosittelen sitä sekä kyynikoille että kirkasotsaisille.

Kuvassa Tumman veden päällä ja halko, jonka kaltaisia sytyttelin takkaan kirjan lukemisen aikaan.

Tumman veden päällä on erinomainen kirja. Siteeratakseni kirjan takakantta: ”Lapsi luottaa vanhempiinsa ja ihailee heitä.” Ihmiset, rakastakaa lapsianne. Olkaa heidän arvoisensa.

Googlasin Franzénin kuvan viidesti luku-”urakan” aikana. Helsingissä kotini on melkein Franzéninkadun kulmassa. On sääli, että Franzénista muistetaan aina vain hänen esiintymisensä CSI:ssä unkarilaisena ruumiina, mikä tuntuu muutenkin symboloivan suomalaisen menestystä maailmalla nykyisin.