Pauliina Rauhala – Taivaslaulu

Kuvassa Taivaslaulu ja sukka, jonka pareineen oikeasti neuloin jo ennen kirjan aloittamista mutta jonka haluan silti esitellä yleisölle. Pari tulee omaan käyttööni; ei enää sitä ongelmaa, että räikeät sukanvarret aiheuttavat visuaalista hälyä kevätpukeutumiseeni.

Metsistä hakatussa ja soista kuivatussa maassamme elää useita sellaisia kulttuureja, joista ulkopuoliset eivät tiedä tai käsitä yhtään mitään. Toisin kuin Hectorin Finlandia-palkitsema, köpsän puoleinen Oneiron, Taivaslaulu tarjoaa vieraasta kulttuurista tietämättömällekin lukijalle mahdollisuudet avartaa tajuntaansa. 

Astuakseni sivupolulle ja puhuakseni vähän itsestäni: Olen asunut nyt kaksi kuukautta pohjoisimmassa Lapissa ja oma tajuntani laajenee täällä useisiin suuntiin päivittäin. Ja siinä missä omassa yhteisössäni tunnen toisinaan alemmuutta vaikka siitä, etten osaa kirjoittaa yhtä hyvin kuin monet muut, täällä tunnen alemmuutta muun muassa siitä, etten osaa oikeastaan mitään täkäläisten ihmisten ilmeisen arkisia taitoja, edes perata siikaa. Ympäröivä yhteisö kuohitsee alttiin ihmisen itsevarmuudesta ja pahimmillaan omanarvontunnosta.

Taivaslaulussa kukaan ei ole konna, surkimus tai sankari. Suosittelen teosta.