Leo Tolstoin Anna Karenina

Sain Anna Kareninan vihdoin päätökseen viime perjantaina! Siinä meni näköjään kuukausi; aluksi luin sitä hidasta vauhtia vain ratikkamatkoilla ja vartin ennen nukkumaanmenoa, mutta sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lukea 80 sivua päivässä. Joskus vain itsensä pakottaminen toimii vapaa-ajanlukemisessakin, ja kyllä tuo olikin välillä aikamoista pakkopullaa.

Edellisessä postauksessani kerroin, kuinka ihastunut Anna Kareninaan olin, mutta ehkä se oli vain jonkinlaista alun viehätystä. Jossain vaiheessa se muuttui epäkiinnostavaksi, typeräksi jaariteluksi maataloudesta ja muusta, ja rouva Karenina alkoi raivostuttaa minua sietämättömästi!

En ymmärrä naisia, jotka luovat draaman puutteessa sitä itse. En ymmärrä myöskään naisia, jotka epäilevät miehiään uskottomuudesta tai muusta petturuudesta ilman mitään syytä, jonkun (usein kuvitellun) vähäpätöisen seikan vuoksi. En väitä, etteivätkö miehet tekisi vastaavaa, mutta kokemukseni mukaan tämän on naisten heiniä. Anna Kareninakin halusi vakaan parisuhteen Vronskin kanssa (ainakin oman tulkintani mukaan), mutta heti kun hän sen sai, hän päätti laittaa kaikki palasiksi. Miksi? En ole ikinä ollut mikään parisuhdeosaaja…

Mielenkiintoista tässä 1800-luvulla kirjoitetussa teoksessa on se, että siinä nainen oli uskoton ja huikentelevainen. En tunne Venäjän sen aikaista seurapiirielämää, mutta voisin kuvitella, että tuohon aikaan naisen kuului olla uskollisesti kotona, ja uskottomuudesta seuraneet rangaistukset olisivat olleet karuja. Toisaalta Kareninan ja Vronskin suhdetta yritettiin salata viimeiseen asti, vaikka sen kaikki taisivatkin arvata.

Anna Karenina oli siis ensimmäinen venäläinen klassikkoni, ja vaikka sen lukeminen ei aina kiinnostanutkaan, pidin siitä silti. Suosittelen siis ehdottomasti lukemaan tämän, etenkin jos pitää romantiikasta eikä pelkää satunnaisia maatalous- ja metsästyskuvauksia ;)