Väliaikakatsaus projektiin – 1. vuosi
Projektini on kestänyt jo yli vuoden! En muista tarkalleen milloin aloin ensimmäistä teosta lukea, mutta veikkaisin sen olleen noin 2.8. tai joskus muulloin ihan elokuun alussa. Tähän mennessä olen lukenut 32 teosta kokonaan, kaksi on jäänyt kesken. Kuulostaa vähältä! No joo, onhan joukossa muutamia noin 1000-sivuisia järkäleitä, mutta silti…
Noin kolmasosa projektista on siis takana, eli ehkä kaksi vuotta vielä edessä! Toivon kuitenkin, että ehtisin lukea tulevana vuonna enemmän, mutta heikolta näyttää, sen verran kiireinen opiskeluvuosi on taas edessä. Mutta toisaalta, miksi kiirehtiä? 🙂
Kiva kun olette jaksaneet seurata projektiani tänne asti, toivottavasti minulla olisi edes muutama lukija jäljellä myös sen loppuessa ;)