Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä

”Tohtori katseli vaimoaan punertavat mykyrät otsallaan, silmissään pelottavan sisäisen tulen ja myrskyn uhkaava leimu: Minä olen alkanut vihata sulouden valhetta; sinä annoit minulle anteeksi helposti, elämän mukavuuden vuoksi, koska et halunnut elää totuuden kestämisen suurta kärsimystä. Sinä haluat mieluummin valehdella ja teeskennellä elämäsi loppuun asti kuin kärsiä rehellisyyden epämukavuutta. Elisabet, minä vihaan sinun perheumpiotasi, jossa kaikki suuri muuttuu pieneksi, minä vihaan sitä säilykenestettä, jota nautit itse ja tarjoat perheellesi elämän sijasta. Minä vihaan säilykerakkautta, säilykeintohimoa, säilykevihaa, säilykesiveyttä, säilykemoraalia.”

 

saadyllinen.jpg

 

Säädyllinen murhenäytelmä on ehdottomasti kaunein kirja, jonka olen lukenut, tai ainakin kauneimmin kirjoitettu. Lukiessani sitä yritin etsiä kirjan kauneinta kohtaa sitaatiksi, mutta en pystynyt, niitä oli liikaa! Valitsin sitten tuon ylläolevan kohdan, joka mielestäni tiivistää erinomaisesti koko teoksen.

 

Mielestäni ehkä säälittävimpiä ovat ne ihmiset, jotka haluavat pitää ”kulissit kunnossa” senkin uhalla, että perheenjäsenet ovat onnettomia ja perhe on vaarassa rikkoutua. Ne ihmiset, joilla ei koskaan tunnu olevan mitään huolia, perhehuolia ainakaan, mutta joista paistaa kilometrin päähän se, miten onnettomia he ovatkaan. Eivätkö he tajua, kuinka ilmeistä kulissien kannattelu on, vai eivätkö he vain välitä?

 

Parasta tässä teoksessa oli mielestäni kaiken kuvailu: puutarhan kukan kuvailemiseen voidaan käyttää sivu, jolloin kukan tuoksun voi oikeasti tuntea. Henkilöhahmot tulivat minulle todella läheisiksi, niin tarkasti Hämäläinen kuvasi heidän luonteenpiirteensä, ajatuksensa, ulkonäkönsä, asuntonsa. Säädyllinen murhenäytelmä on nyt ehdottomasti yksi lempikirjoistani, ja kaikkien kannattaisi lukea se! Teos julkaistiin jo vuonna 1941, mutta vasta vuonna 1995 sensuroimattomana. Tällöin julkaisitiin myös jatko-osa Kadotettu puutarha, jonka haluan ehdottomasti lukea.

 

Tällä hetkellä luen Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta, josta yllätyksekseni pidän melko paljon. Kuten jo Anna Kareninan kohdalla kerroin, olen aina pitänyt venäläisiä klassikoita jostain syystä raskaina ja mahdottomina lukea, mutta ainakin nämä kaksi ovat hyvinkin sujuvaa ja hyvää luettavaa! Lisäksi minulla on kesken Westön kolumnikokoelma Halkeamia, josta on kätevä lukea kolumni tai kaksi jossain välissä. Ja ettei lukeminen loppuisi, niin hyllyssä olisi vielä eilen Kirjan ja ruusun päivänä hankkimani Kyrön Miniä, jonka lukemista en malttaisi odottaa. Toisaalta se on niin ohut, että ehkä sen voisi lukea joku päivä ja jättää Dostojevskin hetkeksi 😉

 

Miniän kaveriksi valitsin aivan upean Hagelstamien kuva-/kertomusteoksen Hetki Helsingissä, ja todella edullisesti! Olen selaillut sitä monesti, mutta noin 50-60 euron hinta on kirpaissut sen verran, että se on jäänyt hyllyyn. Nyt kun sen sai Suomalaisesti kirjakaupasta vain 15 eurolla, niin en harkinnut enää yhtään! Kerron siitäkin, kunhan olen tutustunut siihen kunnolla.

Suhteet Ystävät ja perhe Kirjat Suosittelen

Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo

”Kirjat ovat peilejä: niistä näkee vain sen, mitä katsojassa on jo itsessään.”

 

1101981308518.jpeg

 

Jes, vihdoinkin teos, josta tykkäsin oikein kunnolla! Oikeastaan järkytti huomata, kun selasin viimeksi luettujen kirjojen listaani, että siellä ei ole ollut tämän vuoden puolella yhtäkään kirjaa, josta olisin innostunut… Mutta tämä oli IHANA!

 

Tuulen varjossa on upeasti kiedottu yhteen romantiikkaa, jännitystä ja filosofiaakin. En ole pitkään aikaa lukenut dekkaria/jännäriä/trilleriä, yläasteaikojen suosikkikirjallisuuttani, ja olipa se virkistävää! Vielä kun tähän kaikkeen lisätään vielä kirjat ja kirjallisuus sekä historiallinen Barcelona, niin ei kai mikään voikaan mennä pieleen?

 

Pidin oikeastaan todella paljon tässä teoksessa olevasta filosofisesta pohdinnasta ja elämänviisauksista: asioista, jotka esimerkiksi Coelhon kirjoissa, niissä vähissä joita olen lukenut, minua ärsyttävät. Coelhon filosofointi tuntuu jotenkin liian populistiselta, mutta Ruiz Zafónin pohdinnat taas ovat hienoja ja oivaltavia.

 

Tuulen varjossa oli virkistävää myös se, että siinä olivat tärkeänä teemana isäsuhteet, eivät äitisuhteet, niin kuin monissa muissa teoksissa.

 

” – Hyvä isä? – Niin. Sellainen kuin oma isäsi on. Mies jolla on pää, sydän ja sielu paikallaan. Mies joka kykenee kuuntelemaan, opastamaan ja kunnioittamaan pientä ihmisolentoa sen sijaan että tukahduttaa hänet omilla virheillään. Sellainen jota poika ei rakasta vain siksi, että tämä on hänen isänsä, vaan ihailee tämän itsensä vuoksi. Sellainen jota hän haluaa muistuttaa.”

 

Oletteko lukeneet Tuulen varjoa, mitä olette pitäneet siitä?

Kulttuuri Kirjat Suosittelen