”Tohtori katseli vaimoaan punertavat mykyrät otsallaan, silmissään pelottavan sisäisen tulen ja myrskyn uhkaava leimu: Minä olen alkanut vihata sulouden valhetta; sinä annoit minulle anteeksi helposti, elämän mukavuuden vuoksi, koska et halunnut elää totuuden kestämisen suurta kärsimystä. Sinä haluat mieluummin valehdella ja teeskennellä elämäsi loppuun asti kuin kärsiä rehellisyyden epämukavuutta. Elisabet, minä vihaan sinun perheumpiotasi, jossa kaikki suuri muuttuu pieneksi, minä vihaan sitä säilykenestettä, jota nautit itse ja tarjoat perheellesi elämän sijasta. Minä vihaan säilykerakkautta, säilykeintohimoa, säilykevihaa, säilykesiveyttä, säilykemoraalia.”

Säädyllinen murhenäytelmä on ehdottomasti kaunein kirja, jonka olen lukenut, tai ainakin kauneimmin kirjoitettu. Lukiessani sitä yritin etsiä kirjan kauneinta kohtaa sitaatiksi, mutta en pystynyt, niitä oli liikaa! Valitsin sitten tuon ylläolevan kohdan, joka mielestäni tiivistää erinomaisesti koko teoksen.

Mielestäni ehkä säälittävimpiä ovat ne ihmiset, jotka haluavat pitää ”kulissit kunnossa” senkin uhalla, että perheenjäsenet ovat onnettomia ja perhe on vaarassa rikkoutua. Ne ihmiset, joilla ei koskaan tunnu olevan mitään huolia, perhehuolia ainakaan, mutta joista paistaa kilometrin päähän se, miten onnettomia he ovatkaan. Eivätkö he tajua, kuinka ilmeistä kulissien kannattelu on, vai eivätkö he vain välitä?

Parasta tässä teoksessa oli mielestäni kaiken kuvailu: puutarhan kukan kuvailemiseen voidaan käyttää sivu, jolloin kukan tuoksun voi oikeasti tuntea. Henkilöhahmot tulivat minulle todella läheisiksi, niin tarkasti Hämäläinen kuvasi heidän luonteenpiirteensä, ajatuksensa, ulkonäkönsä, asuntonsa. Säädyllinen murhenäytelmä on nyt ehdottomasti yksi lempikirjoistani, ja kaikkien kannattaisi lukea se! Teos julkaistiin jo vuonna 1941, mutta vasta vuonna 1995 sensuroimattomana. Tällöin julkaisitiin myös jatko-osa Kadotettu puutarha, jonka haluan ehdottomasti lukea.

Tällä hetkellä luen Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta, josta yllätyksekseni pidän melko paljon. Kuten jo Anna Kareninan kohdalla kerroin, olen aina pitänyt venäläisiä klassikoita jostain syystä raskaina ja mahdottomina lukea, mutta ainakin nämä kaksi ovat hyvinkin sujuvaa ja hyvää luettavaa! Lisäksi minulla on kesken Westön kolumnikokoelma Halkeamia, josta on kätevä lukea kolumni tai kaksi jossain välissä. Ja ettei lukeminen loppuisi, niin hyllyssä olisi vielä eilen Kirjan ja ruusun päivänä hankkimani Kyrön Miniä, jonka lukemista en malttaisi odottaa. Toisaalta se on niin ohut, että ehkä sen voisi lukea joku päivä ja jättää Dostojevskin hetkeksi 😉

Miniän kaveriksi valitsin aivan upean Hagelstamien kuva-/kertomusteoksen Hetki Helsingissä, ja todella edullisesti! Olen selaillut sitä monesti, mutta noin 50-60 euron hinta on kirpaissut sen verran, että se on jäänyt hyllyyn. Nyt kun sen sai Suomalaisesti kirjakaupasta vain 15 eurolla, niin en harkinnut enää yhtään! Kerron siitäkin, kunhan olen tutustunut siihen kunnolla.