Nyt se on vihdoin luettu! Taistelin Peltirummun kanssa reilut kaksi viikkoa, välillä pitkiäkin taukoja pitäen, kun ei vaan innostanut. En pitänyt Peltirummusta juurikaan, se oli omituinen ja vaikeasti lähestyttävä, kieleltään välillä älyttömän typerä ja täynnä listoja sekä sivun pituisia virkkeitä. Liian pitkäkin se oli, ja välillä ällötti.

Oskar on kolmevuotiaana tietoisesti kasvamisensa lopettanut poika, joka vimmaisesti soittaa peltirumpuaan, rikkoo ikkunoita laulullaan, kerää ympärilleen ”opetuslapsia” ja väittää olevansa Jeesus, viittaa välillä itseensä Oskarina ja välillä minänä sekä kietoo naisia pauloihinsa (mitä suuresti ihmettelen!). Oskarin tarinaa teoksessa sitten seurataan hänen syntymästään 30-vuotiaspäiväänsä asti.

En tajunnut Peltirummun ideaa tai sanomaa; vai oliko siinä edes sellaista? Luvut saattoivat alkaa selkeällä kerronnalla, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että kirjailija nappasi vähän huumeita ja kirjoitti loput kappaleesta tripillään. Hyvin, hyvin sekavaa siis välillä… Tämä olisi ehkä luettava uudelleen, jotta sen ymmärtäisi paremmin, mutta en tiedä viitsinkö.

Jos joku lukijoistani on lukenut tämän, niin olisin erittäin kiinnostunut kommenteista! Mitä tykkäsitte? Toisaalta Peltirumpu oli kiehtova, toisaalta aivan käsittämättömän typerä kirja!