”Mutta Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä.

– Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. – Niin että se selviää kylmästä yöstä.

– Älä pane, sanoi Muumipeikko. -Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.”

Luin Taikatalven ja se oli ihana. Minun pitäisi lukea enemmän muumeja, ne ovat jotenkin rauhoittavan suloisia, riehakkaan hauskoja ja joskus jopa kiihdyttävän jännittäviä. Muumit sopivat kaikille: lapsille ne ovat mukava tarina, mutta aikuiset löytävät sieltä varmasti paljon syvällisiäkin sisältöjä, joita lapset eivät vielä hoksaa. Jos joskus saan lapsia, luen heille iltasaduiksi vain muumeja, toivottavasti he suostuvat siihen 😉

Mielestäni Taikatalvi kertoo vaikeuksien voittamisesta ja ystävien tärkeydestä. Muumipeikko herää kesken talviunien kamalaan talveen, joka aluksi vaikuttaa sietämättömältä. Ystäviensä Tuu-tikin, pikku Myyn ja kaiken maailman ötököiden tuella hän kuitenkin selviää talvesta ja näkee siinä loppua kohden jopa hyviä puolia. Ja kun kevät vihdoin tulee ja muu muumiperhe herää, on riemu rajaton.

Jos tätä tekstiä lukee joku, joka on myös lukenut tai aikoo lukea Taikatalven Jenni S:n muumimaratonin innoittamana, niin hihkaise kommenttikentässä! Olisi mukavaa lukea, mitä muuten ovat tästä olleet mieltä ja mitä asioita olette pohdiskelleet. Ja tietenkin muutkin saavat ottaa osaa keskusteluun 🙂