Olen aina halunnut lukea Pirkko Saisiota, mutta aina se on jotenkin jäänyt. Kun nyt tuli Elämänmenon vuoro, olin innoissani: se on Saision kirjoittama JA kertoo työläisistä JA sijoittuu 1900-luvun vanhaan Helsinkiin (JA vielä Kallioon!) ja ja ja…

Elämänmeno lunasti odotukseni, se oli todella hyvä! Pirkko Saisio on ollut vasta 26-vuotias kirjoittaessaan tämän esikoisromaaninsa, mutta silti hän osaa todella hyvin kuvata Eilan, keski-ikäisen työläisäidin ja perheen pään ajatuksia ja elämää, toiveita ja pettymyksiä.

Eilan elämä ei mennyt ihan niin kuin hän oli toivonut, siitä oli tullut pelkkää selviytymistä ja yksinäistä perheen pyörittämistä. Asiaa ei helpottanut se, että miehensä oli kiltti, mutta saamaton, ja lapsensa niskoittelevia haihattelijoita tai kaduilla luuhaajia. Tunsin empatiaa Eilaa kohtaan, en haluaisi itsekään tuollaista elämää. En myöskään halua herätä keski-ikäisenä siihen, että elämä menikin päin persettä, ja katkeroitua.

Voin vain toivoa, että vanhana naisena voin katsoa elämääni taakse päin tyytyväisenä: että olisin saanut tehdä tuotteliaan työuran unelma-alallani (toivon todella, että tämä mitä opiskelen, on myös tulevaisuudessa unelmani!), olisin pysynyt terveenä ja läheiseni myös, minulla olisi ihana perhe…

Kai se elämä kantaa.

Kuva Tammi

Ps. Taas tuli muutos suunnitelmiin! Seuraavaksihan minun pitäisi lukea Don Quijote, mutta kirjaston Bestseller-hyllystä osuikin silmiini Chimamanda Ngozi Adichien uutuus Huominen on liian kaukana. Löysin samalla reissulla myös Purppuranpunaisen hibiskuksen, joten siirryn nyt hetkeksi afrikkalaisiin tunnelmiin ennen Espanjaa. Puolikas keltaista aurinkoa on yksi suosikkikirjoistani, joten odotukset ovat korkealla!