Richard Yatesin Revolutionary Road – 1
Tämä on hyvä! Olen lukenut Revolutionary Roadista nyt noin kolmanneksen, jossa Wheelerin perhe vielä asuu Yhdysvalloissa. He ovat kyllästyneitä keskinkertaiseen lähiöelämäänsä, keskinkertaisiin naapureihinsa ja Frank, perheen isä, keskinkertaiseen työhönsä. Heistä ei pitänyt tulla sellaisia keskinkertaisuuksia. He päättävät muuttaa Pariisiin, jännittävään Eurooppaan.
Minkäkin olen elänyt pikkusievää lähiöelämää yläaste- ja lukioaikani ja vihasin sitä. Vihasin sitä, että bussi kulki keskustaan vain kahdesti tunnissa (iltaisin kerran), niitä lähiöteinejä jotka viettivät vapaa-aikansa lähikaupalla notkuen sekä rivitaloyhtiömme pihatalkoita, joihin oli osallistuttava, jos ei halunnut puolen vuoden kyräilyä niskaansa. Olin siis ikionnellinen kun kirjoitin ylioppilaaksi ja pääsin muuttamaan pois lähiöstä. Lähiöön en enää palaa, vaikka saisinkin joskus lapsia ja menisin naimisiin.
Toivon sydämeni pohjasta, että Wheelertikään eivät palaa.
Kuva Otava