Toinen sivu
Hienosti alkoi tämä Lily-ura kun ensimmäisen ja toisen postauksen välissä on melkein viikko taukoa! No, syy on varmaan hyväksyttävä: olin vielä viimeisellä reissulla ennen vaihtoni päättymistä, joka on muuten jo ensi viikolla! Olen kuitenkin ehtinyt miettiä tätä kirjaprojektianikin ja saanut kuta kuinkin valmiiksi itse räätälöimäni sadan kirjan listan. Ensimmäiseen postaukseeni sain Heliltä vinkin, että voisin tehdä oman listani, ja niin päätinkin tehdä.
Tein listan näin:
1) Yhdistin kaikki neljä ekassa postauksessa mainittua listaa.
2) Valitsin niistä ihan vain nimen perusteella mielenkiintoisimmat kirjat, joita en ole vielä lukenut.
3) Valittuja teoksia tuli yli sata, joten karsin osan pois niin, että jokainen listan kirja on eri kirjailijalta.
4) Lisäksi minulla on Suomessa joitakin (ehkä alle kymmenen?) lukemattomia kirjoja, jotka lisään listaan, kunhan pääsen näkemään, mitä mun varastoista löytyykään.
Mutta taas tarvitsen lukijoiden apua, teitä onkin siunaantunut jo ainakin yksi (hurjaa!) :) On muutama teos, joiden väliltä en osaa valita:
Dumas: Monte Kriston kreivi vai Kolme muskettisoturia?
Hemingway: Vanhus ja meri vai Kenelle kellot soivat?
Montgomery: Annan nuoruusvuodet vai Pieni runotyttö?
García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys vai Rakkautta koleran aikaan?
Vinkkejä saa siis taas antaa, muuten joudun tekemään ehkä ihan vaan arpomalla!
Kuva weheartit