Umberto Econ Ruusun nimi

Umberto Econ Ruusun nimi oli hämmentävä kokemus. Osittain se oli todella mielenkiintoinen, osittain todella puuduttava. Pakko myöntää, että puuduttavaa jaaritusta lukiessa saatoin sivun lukemisen jälkeen havahtua siihen, etten muista sanaakaan juuri luetusta; ajatus siis karkaili jatkuvasti. Jännittävien osien koittaessa ahmin kirjaa ja pohdin arvoituksia samalla intensiteetillä kuin Dan Brownin romaaneja; rakastan tuollaista arvoituksellisuutta! (Brownin jännäreistähän voidaan olla montaa mieltä, itse pidän niistä valtavasti juuri niiden viihteellisyyden vuoksi…)

 

 

Mitään ihmeellistä sanottavaa minulla ei kuitenkaan Ruusun nimestä ole. Kieli oli kyllä kaunista, paikoitellen jopa huvittavaa. Vai kuka käyttää ilmeisesti vakavasti otettavaksi tarkoitettavaksi romaanissa sanaa ”munaskut”?! Toisaalta voihan se olla kääntäjänkin keksintöä…

 

Eräs todella kaunis, mutta kuitenkin ehkä hieman liian mahtipontinen, rakkautta kuvaava kohtaus kirjassa kyllä oli, tässä siitä näyte:

”’Kaunis sinä olet armaani, kaunis sinä olet’, pääsi huuliltani kuiskauksena, ’hiuksesi ovat kuin vuohilauma, joka laskeutuu Gileadin vuorilta, kuin punainen nauha ovat sinun huulesi ja kuin granaattiomena, kypsyyttään halkeileva, ovat sinun ohimosi. Sinun kaulasi on niin kuin Daavidin torni, linnaksi rakennettu, tuhat kilpeä riippuu siinä.'”

 

Yksi mukava asia olivat joidenkin henkilöiden sukunimet, kuten Bevagnalainen tai Gubbiolainen. Ne, ja Perugian kapitulista (?) kertominen toivat mieleeni asumiseni keskiaikaisessa Perugiassa. Toisaalta olisi ollut aivan mahtavaa lukea tämä romaani siellä, ainakin olisi ollut puitteet kohdallaan tarinaan eläytymistä varten!

 

Don Quijotea en ole vieläkään saanut käsiini, joten seuraavaksi sitten Havukka-ahon ajattelija!

 

Kuva WSOY