Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -trilogia – 2

Olen nyt lukenut melkein kokonaan trilogian toisen osan, jossa käsitellään sisällissotaa. Olen järkyttynyt. Olen lukiessani itkenyt niin paljon ihmisen pahuutta, sodan vääryyttä ja sitä, miksi sivulliset naiset ja lapsetkin piti teloittaa valkoisten toimesta. En voi oikeasti käsittää, että täällä Suomessakin on ollut tuollainen kansanmurhameininki, jollaista kuulee tapahtuvan vain ulkomailla. Joo, olen kyllä kouluni käynyt ja tietoinen Suomen sodista, mutta tällä tavalla romaanin muodossa siitä lukeminen tekee asian niin paljon todellisemmaksi.

 

 

Tämä on suunnilleen ensimmäisiä lukemiani kirjoja, joka käsittelee sotaa, ja rankin. Muistan, että Chimamanda Ngozi Adichien Puolikasta keltaista aurinkoa lukiessani olin myös todella järkyttynyt, mutta tämä alkaa olla jo liikaa. En tiedä, pystynkö lukemaan noita sisällissotaa käsitteleviä lukuja enää, vai hyppäänkö suoraan eteenpäin… Vielähän siellä on toisaalta talvi- ja jatkosota tulossa… Väinö Linna on kyllä osannut kirjoittaa niin todentuntuisesti esimerkiksi vankileirien kauheuksista, vaikka ei ollut vielä syntynytkään sisällisodan aikaan. Ihmiset vain toivoivat kuolevansa ja oikein odottivat, milloin heidän kutsutaan teloitettavksi.

 

Tämän päivän yhteiskuntamme tilannetta kun ajattelee, niin mieleen hiipii pieni pelko siitä, että toinen sisällisota on vielä mahdollinen. Asenteet ovat koventuneet. Olen todistanut monesti suoranaista vihaa ja halveksuntaa yhteiskuntamme heikompia jäseniä kohtaan, ja pelottaa, että jonain päivänä joku saa päähänsä teloittaa esimerkiksi kaikki ”sossupummit”. Tuntuuhan se todella epätodennäköiseltä, mutta koskaan ei voi tietää…

 

Tässä vielä pieni tilasto, joka sai minut hyvin vihaiseksi. Haluaisin tietää, millä valkoiset ovat aikanaan perustelleet esimerkiksi vankileireillä kuolleiden määrää: punaisia kuollut leireillä 11 652 ja valkoisia 4! Täytyy ehkä alkaa tutkia tätä asiaa tarkemmin, kunhan järkytykseltäni selviän.

 

Kuva täältä