Kirjavinkki: Jodi Taylor, Toinen toistaan surkeampia tapahtumia
Kun Madeleine Maxwell aloittaa työn St. Maryn historianlaitoksella, hänellä ei ole aavistustakaan, mikä häntä odottaa. Paikka on kummallinen, eikä ihan syyttä: historijoitsijat eivät tutki menneisyyden tapahtumia pelkästään papereista ja ruukun palasista vaan vierailevat niissä itse säännöllisesti.
Täytyy kyllä sanoa, etten oikein tiedä mitä sanoisin. Tämä kirja ei ole huono, se on huippusuosittu ja palkittukin, ja tavallaan voin ymmärtääkin sen. Mutta mikään tajunnanräjäyttävä scifi-lukukokemus Taylorin romaani ei kuitenkaan ole.
Paras kuvaus, joka minulle tulee mieleen on seuraavanlainen: lastenkirja aikuisten asioista. Mustaa huumoria, sänkypuuhia ja irronneita raajoja löytyy, mutta kirjoitustyyli on lapsenomainen ja yksinkertainen. Ajassa saatetaan hypätä pitkiäkin aikavälejä eteenpäin ilman, että lukijaa varoitetaan millään tavoin etukäteen tyylillä ”hups keikkaa, viisi vuotta myöhemmin tapahtuu sitä ja tätä”. Välillä teos onnistuu yllättämään kuitenkin scifi-jargoniallaan ja perusteellisilla toimintasuunnitelmillaan, mikä ei mielestäni ole ollenkaan kelvotonta. Siitä syntyy ainoastaan tunne, että romaanin sisällä on täysin kaksi erilaista kirjaa lomittain. Aikamatkustuksen sijoittaminen historianlaitokselle on kuitenkin loistava keksintö.
Vaikka kuulostaa siltä, että enhän minä tästä löydä muita kuin huonoja puolia, oli siinä paljon hyvääkin. Monille kohtauksille nauroin ääneen, sillä onhan tämä nimenomaan tarkoitettu hauskaksi kirjaksi, sen tietää jo nimestä. Hahmot ovat myös enimmäkseen ihan mukiinmeneviä, vaikka he jäävät valitettavan pintapuolisiksi. Mutta ei hätää, sillä vielä on ainakin 12 kirjaa, joissa heihin saa syventyä oikein urakalla! Katsotaan, jaksanko itse lukea näitä kaikkia, mutta varausjonossa on ainakin syksyllä suomeksi ilmestyvä toinen osa. Jokin minua myös noissa kansissa viehättää, ne ovat ihania.
Toinen toistaan surkeampia tapahtumia sopii mielestäni hyväksi välipalalukemiseksi, jota ei tarvitse ottaa turhan vakavasti. Se ei ole kaunokirjallinen mestariteos ja ajoittain se tuppaa jopa ärsyttämään, mutta sainpahan hymyn huulilleni.
juuliska