Kirjavinkki: Katriina Ranne, Maa kuin veri

Ehkä hän yhdisti perhoset unelmiin. Se, että joku ampui perhosen, ei ollut säälittävä saalis vaan surullinen ja turha teko: yksi unelma oli nyt tapettu. Ehkei mikään niistä eläisi kauan, eivät perhoset eivätkä unelmat, mutta niin kauan kuin ne olivat elossa, niiden olemassaoloa tulisi varjella.

Kaarlon perhe lähtee Lahdesta kohti Argentiinaa vuonna 1906. Kotikaupungissa partioivat santarmit, ja työläisen toimeentulo on niukkaa, mutta Atlantin takana luvassa on oma maatilkku ja paratiisin hedelmiä, vapautta ja vaurautta, Colonia Finlandesa.

Aina on siirtokunnan viimeinen suomenkielinen asukas. Kun hän ystävystyy sademetsässä asuvan guarani-pojan kanssa, hän ymmärtää, millaista on elää, kun ympäriltä katoavat puut.

Tämän takakansitekstin luettuani ajattelin, että Maa kuin veri kertoo ilmastonmuutoksesta. Toteamme siis jälleen todeksi, että ulkonäkö voi pettää ja näin edespäin. Kirja kertoi enemmänkin verenperinnöstä ja sukulaissuhteista, siitä miten edeltävien sukupolvien valinnat vaikuttavat nykyisyyteen. Löysin teoksesta myös vivahteita siitä, että kaikki on katoavaista.

Kirja kertoo tarinansa neljässä sukupolvessa, tosin mielestäni Eeron osio jää harmittavan vähäiseksi, eikä hänen omaa ääntään kuulla ollenkaan. Kuitenkin kerrontaa, koko romaania ei voi kutsua muuksi kuin väkeväksi (tämänkin poimin takakannesta). Siinä oli jotain, mikä tuntui jossain syvällä ja jäi kaihertamaan, vaikka teos ei ehkä suosikiksini nousekaan. Siitä huolimatta Katriina Ranteen Maa kuin veri oli hyvä alelaari-löytö, lukemisen ja pureskelun arvoinen.

Ps. Jos ikinä poikkeatte Vanhassa Raumassa, käykää Vanhan Rauman kirjakaupassa. Ihana pieni, hieman hämärä kirjakauppa, jossa on mielestäni juuri oikea kirjakaupan tunnelma!