Kirjahyllyssäni hengailevat kirjat

Jokainen lukija tietää varmasti tunteen, jossa huomaa hyllyssä lojuvan kirjoja, jotka ovat olleet samalla paikalla puoli vuotta tai kauemminkin keräämässä pölyä. Kyllä ne silloin joskus innoissaan lainasi tai osti, mutta sitten kirjaan ei olekaan tullut tartuttua. Kyse ei välttämättä kuitenkaan ole siitä, etteikö kirja olisi mielenkiintoinen tai etteikö sitä haluaisi lukea. Itsellä ainakin käy niin, että kun menee kirjastoon jalona ajatuksenaan VAIN palauttamaan kirjoja, onkin esille pantu jokin kauniilla kannella ja silmiinpistävällä nimellä varustettu teos, joka vangitsee huomion ja se on aivan pakko lainata. Pian sylissä on uusi pinollinen luettavia kirjoja, ja hyllyyn hankitut kirjat unohtuvat sen sileän tien, koska ”ne eivät sieltä karkaa, luen ne myöhemmin”.

Tällä hetkellä kirjahyllyssäni siis lukemattomina hengailevat:

  • Suzanne Collins: Nälkäpeli-sarja
  • Freida McFadden: Eristysvanki
  • Emma Donoghue: Tähtien tahto
  • Delia Owens: Suon villi laulu
  • Barbara Chase-Riboud: Orjatar
  • Minna Canthin novellikokoelma
  • Anne Bronte: Agnes kotiopettajar
  • Leo Tolstoi: Anna Karenina

Nopeasti lyhyellä matikalla tuo tekee kymmenisen kirjaa. Hupsista.

Kuten näkyy, suurin osa noista kirjoista ei ole sitä uusinta uutta, vaan joukossa on klassikoita ja muutamia vuosia sitten julkaistuja teoksia. Yleensä kun kirjakaupasta tarttuu mukaan jokin uutuus, jota on innolla odottanut jo pitkään ilmestyväksi, ahmaistaan se saman tien. Alelaarikirjat jotka on ostettu kahdella eurolla kauniin kannen vuoksi (Tähtien tahto hyvänä esimerkkinä), saavat odottaa hyllyssä pidempään. Suon villin laulun olen lukenut jo aikaisemmin, se on yksi lempikirjoistani ikinä, mutta haluaisin kovasti lukea sen uudelleen. Klassikoiden ja vanhojen kirjojen lukemiseen pitää olla oikea olotila, että jaksaa keskittyä vanhaan kieleen, sivun mittaisiin kuvauksiin jonkun henkilön hiusten väristä ja yksinkertaisesti siihen, että kirjan lukemisessa vain kestää kauan. Tuo Anna Karenina siinä mielessä vähän hirvittää.

Tällä hetkellä minulla on vain yksi kirjastolaina odottelemassa hyllyssä, Tokarczukin Empusion, jotta saisin keskityttyä kirjahyllykirjoihini. Mitään paineita en kuitenkaan ota, niin kuin ei luettaessa saa. Virke, sivu ja romaani kerrallaan mennään eteenpäin. Onneksi syysloma on taas parin viikon päässä, joten aikaa lukemiselle pitäisi olla riittämiin. Mitä kirjoja sinun hyllyssäsi hengailee? Ja miksi?

juuliska

Kulttuuri Kirjat Ajattelin tänään

Kirjavinkki: Ann Napolitano, Kaunokaisia

Lakkaa miettimästä sitä, kuka olit entisessä elämässäsi, se elämä oli sinulle väärä. Sinulla on taito nähdä, mikä näitä poikia vaivaa. Sitä paitsi ei ole edes mahdollista epäonnistua, kun tekee sitä, mitä rakastaa.

– Arash

William Waters kasvoi surun ympäröimänä. Ainoa lohdutus oli koripallo, kunnes sekin otettiin häneltä loukkaantumisen vuoksi pois. Tutustuessaan Julia Padavanoon William pääsee osaksi rakastavaa perhettä, mutta kaikki ei sujukaan niin kuin pitää. Tai niin kuin Julia oli suunnitellut. Rakastavatkin perheet saavat kolhuja ja kokevat kovia, mutta mikä pitää heidät yhdessä tai minkä takia kaikki lopulta murtuu?

Viiden tähden kirja. Pihtailen usein täyttä vitosta, yleensä kirjani ovat siinä kolmen, neljän tähden kieppeillä. Mutta Ann Napolitanon Kaunokaisia on kaiken hypetyksensä ja suosionsa arvoinen. Kauniisti ja elävästi kirjoitettu romaani alkaa Williamin lapsuudesta, kuljettaa lukijan läpi yliopistoajan ja nuoren aikuisuuden, ja jatkuu aina keski-ikään asti. Tarinassa kuullaan myös Julian, tämän siskon Sylvien ja myöhemmin vielä Julian ja Williamin lapsen Alicen ääntä. Kaksi muuta siskosta, kaksoset Cecelia ja Emeline, ovat kaiken aikaa vahvasti läsnä. Varoitus: tulet tarvitsemaan nenäliinoja.

Hahmot ovat samaan aikaan todella lähellä, mutta silti kevyen usvan peittämiä. Eivät ihan tavoiteltavissa. Mielestäni se vain lisää tunnelman henkeäsalpaavuutta. Välillä ärsyynnyin kirjan henkilöille heidän itsekeskeisyydestään ja tyhmyydestään (varsinkin kaimalleni Julialle), mutta muita siskoksia ehdottomasti rakastin. Williamista pidin kuitenkin eniten. Ei hänkään aina järkeviä ratkaisuja tehnyt, mutta oli hän jollain lailla kaikkein hellyyttävin. Ihmisiähän me kaikki olemme.

Kirja saa pohtimaan perheen merkitystä. Millaiseksi se muovaa meitä? Millainen osa se on ihmisen elämää, ja entä jos se puuttuu tai sen jättää taakseen? Isoja kysymyksiä. Romaanissa kuitenkin tiivistyvät täydellisesti kaikenlaiset kohtalot. Upea kirja, turhaan ei ole Obaman lukulistalla ja Oprahin lukupiirissä. Tämä kirja on niitä, joka jää kummittelemaan mieleeni vielä pitkäksi aikaa. Ainoa asia mikä jäi kaivelemaan, oli se, että kirjan paljon alkuperäinen nimi Hello Beautiful on paljon kauniimpi, mutta se on pieni makuasia-kysymys. Suomi on tällainen astetta robustimpi kieli.

juuliska

Kulttuuri Kirjat